Pirkon kanssa käytiin Seppälässä Koirakeskuksen näyttelytreeneissä. Muuten en ois jaksanut nyt tähän hätään vaivautua, mutta viime lauantainen Juuan näyttelykatastrofi pakotti meidät sinne. Tässä blogi-kirjoituksessa esittelen niksit, joilla saat nuoren koiran täysin lukkoon. Jos kuitenkin haluat välttyä em. tilanteelta, älä hitossa tee, niin kuin minä olen tehnyt!
Pirkolla on siis vähän lievää suurempia vaikeuksia tuomarin tai ”tuomarin”, siis näyttelynomaisessa tilanteessa sitä lähestyvän ihmisen, olipa se nuori, vanha, mies tai nainen, kohtaamisessa. Aina tilanne ei ole ollut samanlainen, ja mitään sellaista, josta pelko voisi johtua, ei ole mielestäni koskaan tapahtunut. Mutta oli miten oli, viime syksystä asti Pirkko on ollut sitä mieltä, että tuomari tai tuomariksi tekeytynyt henkilö, on epäilyttävin asia, mitä maailma päällään kantaa, ja sitä sietää karttaa! Pirkko menee tuomarin lähestyessä täydelliseen kipsiin; vetää perseen kenttään, ylähuulen rullalle ja yrittää rähinällä karkottaa moisen hirviön.
Asia olisi paljon helpompi ymmärtää, jos tätä tapahtuisi muissakin tilanteissa, vaikkapa eläinlääkärillä. Tai jos Pirkko olisi lähtökohtaisesti hyvin epäluuloinen tai arka, mutta sitä se ei ole. Koko ongelman ydin on nyt se näyttelynomainen tilanne.
Olen toki miettinyt kaikki vaihtoehdot, siis onko kyseessä vihaisuus, arkuus, minun puolustaminen, nakkien päältä rähinä jne. mutta ei, kyseessä on ihan silkka epävarmuus ja pelko. Kuluneen talven muutamissa näyttelyharjoituksissa ei tilanne helpottunut, vaikka Pirkkoa yritettiin kovasti siedättää. Tamminäyttelyssä käytiin ja hoidin koko tilanteen niin, että näytin itse Pirkolta hampaat ja sitten esiinnyttiin, niin kuin ei mitään. Pirkko ei jäänyt kyräilemään tuomaria, vaan esiintyi oikein reippaasti.
Pari viikkoa takaperin pyysin minulle tuttua, mutta Pirkolle vierasta ihmistä apuun, ”käsittelyharjoituksiin”. Ajattelin, että olisi kovastikin hyvä ajatus näyttää Pirkolle, ettei tilanne ole millään tavalla vaarallinen ja sille ei tehdä mitään pahaa. Että se huomaisi, ettei ärinällä ja uhkailemalla tilanteesta pääse ja sitä ei todellakaan satuteta. Apuhenkilö siis tuomarinomaisesti silitteli ja käsitteli (kauniisti) Pirkkoa kaikesta rähinästä piittaamatta ja todettiin ainakin se, ettei Pirkko pure. No harm was done to animal during the operation. – Paitsi Pirkon mielestä.
Asia jäi kaivelemaan Pirkkoa niin pahasti, että kun sitten viime lauantaina menimme Juukaan pyörähtämään näyttelykehään (Pirkon toinen reissu junnuluokassa), koko paletti levisi käsiin. Kaikki, jopa mittaaminen meni hyvin siihen asti, kun tuomari, Erja Nummi, tuli silittelemään ja tutkimaan koiraa. Kerroin tuomarille, mistä irvistely johtuu ja kerroin myös, että kaikestä kähinästä huolimatta koira on vaaraton. Pirkon kuula meni täydelliseen jumiin, eikä se tällä kertaa enää palautunut tilanteesta, kehän aikana siis. Tietysti osasyynä tilanteen kärjistymiseen voi olla tautisen pitkäksi venynyt päivä, kun kehä alkoi kolme-neljä (!!) tuntia myöhässä. Välikommenttina voi kevyesti kritisoida tuomaria, sillä mielestäni tuomarin ”ammattitaitoa” on myös se, että pystyy arvostelemaan koirat kutakuinkin aikataulussa. Ja huomio, olisin samaa mieltä edelleen, vaikka oma koira olisikin menestynyt ko. tuomarilla. :P
Enivei, tuntui mahtavalta esittää koiraa, joka roikottaa häntää, kyyristelee, väistelee ja irvistelee tuomarille, yrittää vain istua ja hakee minusta turvaa, sen minkä pystyy. Se siis näytti siltä, kuin olisin antanut oikein huolella selkään juuri ennen kehää. Hävetti niin, että itku meinasi tulla, enkä saanut tsempattua koiraa toimimaan enää mitenkään päin. Kehästä lähdettiin käytöksen takia Hoolla, ja aivan sama sille hoolle, mutta kylläpä ei paljon naurattanut, kun mietti, että millä hitolla tämä umpisolmu saadaan auki. Kaikki mitä olen yrittänyt asian suhteen tehdä on ainoastaan pahentanut tilannetta ja tämä viimeisin käsittelyepisodi kruunasi koko komeuden. Oikein varsinainen koirakuiskaaja, jumalauta. Että minä osaan tehdä kyllä kaikki virheet näiden elukoiden kanssa!
Kehänauhan ulkopuolella Pirkko oli taas oma, reipas itsensä..? Onneksi sentään.
Yksikään omista, tai läheisesti tuntemistani koirista ei ole koskaan käyttäytynyt näin. Siksi olen ollut syksystä asti kuin Ö aapisen laidassa ja täysin ymmälläni tilanteesta. Ja juu, joku toinen viittaisi kintaalla koko asialle, mutta minusta ei vaan ole oikein ja normaalia, että koiralla on näin vahva pelkotila. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Lisäksi vihaan yli kaiken kaikenlaisia luonteenheikkouksia ja siitäkin syystä aihe on minulle hankala. Mutta enhän tietenkään saa olla vihainen koiralle siitä, että se pelkää.
Joka tapauksessa Pirkon näyttelyt on nyt hetkiseksi näytelty, mutta missään nimessä päällimmäiseksi muistoksi koiran mieleen en halua jättää tuota Juuan tragediaa (jäänee elämään historiankirjoihin pähkinäsaarenrauhojen ynnämuiden normadianmaihinnousujen rinnalle).
Tänään näyttelyharjoituksissa näkyi selvästi, miten tiukille edelliset kehätapahtumat olivat ottaneet. Mitään käsittelyharjoituksia ei tehty, mutta Pirkko kyllä tiesi heti väistellä sivuun, kun ”tuomari” käveli ohi lähietäisyydeltä. Tällaista ei ole aiemmin harjoituksissa tapahtunut – Pirkko on keskittynyt seisomaan hienosti näyttelyasennossa ja viisveisannut ympärillä tapahtuvasta. Aluksi näytti, että koira istuu alas tai ampaisee hakemaan minulta turvaa välittömästi, kun tuomari käveli ohi. Loppua kohti kylläkin alkoi jo vähän paremmin sietämään. Onnistuin jonkun kerran palkkaamaan juuri oikea-aikaisesti ennen kuin Pirkko ehti liikahtaa ja päästiin siis jo askeleen verran eteenpäin. Huomautuksena vielä se, että muuten tuollaisessa tilanteessa Pirkko ei jännitä, eikä kyräile, vaan on aktiivinen, kiinnostunut ja innostunut. Sitä katsellessa on vaikea uskoa, miten päälaelleen tilanne kääntyy sitten, kun _ihminen_ lähestyy.
Treenien päätteeksi juttelin ohjaajan kanssa, kerroin meidän ongelman ja mietittiin siihen ratkaisua. Sainkin vähän vinkkiä, kuinka voi lähteä siedättämään koiraa ensin vieraan ihmisen läheisyyteen ja siitä mahdollisesti edelleen kosketukseen jne. Saas nähdä, saanko tätä umpparia auki koskaan. Kuinka syvällä ongelma on, siis kuinka opittua tuo käyttäytyminen jo on? Onko käynyt niin, että epävarmuutta ja epätoivottua käytöstä on itseasiassa vahvistettu palkkaamalla väärään aikaan, siis syöttämällä nakkia silloin, kun koira käyttäytyy, niin kuin sen ei pitäisi. -Kyllä, niinkin on tehty, vaikka taustalla on tietysti ollut hyvää tarkoittava ajatus: ”annetaan syömistä, niin rentoutuu”. VIRHE, JENNI VIRHE!! TAAS!!
Noh, käydään nyt ainakin nämä 4 näyttelytreenikertaa, yritetään parhaamme mukaan paikkailla jo tehtyjä vahinkoja ja yritetään vielä kääntää tilanne voitoksi.
Voi kun tälle olisi joku tiedossa oleva SYY! Mutta mitään, mikä moisen epävarmuuden aiheuttaa, ei ole minun nähdäkseni koskaan päässyt tapahtumaan. Yksi osaselitys voisi kuulema olla ikä – mörköikä, pöö! Joka monesti etenkin nartuilla voi ”oirehtia” kohtuullisen voimakkaastikin, näin olen antanut itselleni kertoa. Todellakin toivon, että viimeistään aika tekee tehtävänsä ja Pirkko saa varmuutta ja itseluottamusta näihin vaikeisiin tilanteisiin. Pelkään, että jos tämä nyt jätetään hoitamatta, se on jossain vaiheessa edessä – mahdollisesti jossain toisenlaisessa tilanteessa, vaikka näyttelyjä välteltäisiinkin.
Minulla yksin ei riitä tieto, taito ja osaaminen, vaan viisaampien neuvoja tarvitaan. Toivottavasti epävarmuuden hoitoon löytyy lääke, jota voin jatkossakin tarvittaessa käyttää ja jeesata kaveria elämän jännissä tilanteissa. Ei se Pirkko-riepu kuitenkaan ole ihan mikä sattuu vitipää koiraksi, vaan noin niinkuin normielämässä oikein reipas, rohkea ja rempseä pikkukoira. <3
Tässä on vaan vielä pientä laittoa..
PETKUHUIPUTUS 