MAKIN’ PROGRESS VOL 2!


Tänään palattiin
 Seppälän koirakeskuksen & KAO:n järjestämän näyttelytapakoulutuksen loppuhuipennusspektaakkelista, Match Showsta, kotiin diplomin, punaisen nauhan ja BIS-1 sijoituksen kanssa. -Niinno, diplomin sai jokainen, samoin jokainen koira sai punaisen ja oli lopulta BIS-1, mutta eikai sitä nyt tarvi koko maailmalle laulaa… Pirkko oli siis isojen pun/1 ja BIS-1, ja täts it. :aplodeja: :D

OK, mutta tottapuhuakseni meille tämä kolmen viikon ja kuuden kerran treenijakso on ollut kuin BIS-1 sijoitus, niin mahtaviin

_MG_2107 pirkko

tuloksiin Pirkon ja luoksepäästävyyden kanssa on päästy (FYI, jos haluat tietää enemmän, Pirkon probleemasta löytyy lisää jupinaa kevään aiemmista blogipostauksista..).

Ensimmäinen treenikerta meni lähinnä tutustellessa ja jutustellessa, ja se olikin oikein toivottua. Olin miettinyt jo ennen näyttelytreenien alkamista, miten ehtisin jutella kouluttajien kanssa ja kertoa tarkemmin meidän ongelmasta, ja siihen onneksi päästiin käsiksi heti alkajaisiksi.

Pirkon kanssa aloitettiin nyt siitä, että lähestyessään kouluttajat käyttäytyivät mahdollisimman luonnollisesti, mahdollisimman vähän uhkaavasti ja Pirkko sai itse päättää, halusiko tutustua vai ei. Hyvin nopeasti päästiin tilanteeseen, että Pirkko tarkkaili kouluttajia mielissään ja itse, omasta halustaan, erikseen kutsumatta, alkoi jatkuvasti pyrkiä näiden henkilöiden luokse tervehtimään ja siliteltäväksi.

Yksi rähähdys saatiin kuitenkin aikaan tilanteessa, jossa toinen kouluttajista lähestyi Pirkkoa sivusta hieman kumarassa ja kosketti kylkeä sellaisella hetkellä, kun seisotin Pirkkoa edessäni ja Pirkko oli keskittynyt minuun. Oma spontaani päänsisäinen reaktioni oli about: ”-Nonni saatana, ei tästä mitään tule. Ikinä! :((”, mutta Pirkko onneksi palautui tilanteesta heti ja pian taas halusi omatoimisesti edellä mainitun henkilön luokse.

Tuon tapahtuman seurauksena herkesin taas pohtimaan tosissaan, mikä Pirkon jännityksen laukaisee päälle. -Kun Pirkkoa voi koskea, silitellä, kumartua ylle, katsoa hampaat ja ihan mitä tahansa, toisessa tilanteessa, mutta toisessa ei. Kun eläinlääkäri voi aivan hyvin tehdä niin. Tai kuka tahansa ihminen.. Siis mikä on se juttu, jolla Pirkon rentous ja oma halu mennä ihmisten luokse, ja olla siliteltävänä, saataisiin siirrettyä myös näyttelynomaiseen tilanteeseen?

Pikkuhiljaa aloin ymmärtää, että Pirkko ei jännitä silloin, kun se saa itse valita, mitä tekee. Kun se saa itse päättää haluavansa mennä tervehtimään mukavia ihmisiä. Ja tietysti Pirkko aina haluaa. Koska Pirkko on ihmisrakas ja itserakas ja haluaa olla paijattavana.

-Ja milloin taas Pirkko ei itse ”pysty” päättämään sellaisesta asiasta?
-Silloin, kun Pirkolla on ”tehtävä”, eli ”liike” kesken, siis silloin, kun se keskittyy minuun ja keskittyy seisomaan. Toisin sanoen se yritti parhaansa mukaan keskittyä minun pyyntöihini ja samanaikaisesti pitää silmällä sivusta lähestyvää, hieman jännittävää ihmistä, jonka ”puoleen” ei kuitenkaan voinut kääntyä, koska täytyi keskittyä minuun. Ja ilmeisesti siis tämänkaltainen pattitilanne aiheutti Pirkolle lukon, jonka seurauksena se lopulta kipsasi ja alkoi rähistä.

Ehkä? Jotain tällaista? Kuulostaako yhtään järkeenkäyvältä?

Ja koska ehdimme HARJOITELLA näitä tilanteita jo viime syksynä niin paljon, siis ehdin opettaa Pirkolle, että se tilanne on toistuva ja aina yhtä ”paha”, tilanne ja sen aiheuttama jännitys ja pelko alkoivat ruokkia itseään kerta kerralta lisää. Lisäksi muistin syöttää sille epävarmuuden hetkinä paljon nakkia. Että varmasti se saisi mahdollisimman hyvän palkan epävarmuudesta ja epätoivotusta käytöksestä. Huokaus. Siis HUOKAUS!! Sanoinkin jo aiemmin, että alan ehdottomasti tehdä TV-ohjelmaa ja kirjoittaa kirjoja ongelmakoirien ja koiraongelmien ratkomisesta. On nääs sen verta kovat näytöt tässä alla! Varsinainen koirakuiskaaja….. ”Kuinka rakennan ongelmakoiran – vinkkejä epätoivotun käytöksen vahvistamiseen”. X/

Mutta palatakseni varsinaiseen aiheeseen, JOHTOPÄÄTÖS: Järjestetään näyttelynomainen tilanne ja tuomarin lähestyminen niin, että Pirkko tosiaan saa itse päättää. Rikotaan kaava!

Pirkko seisooseiso” -käskyllä ja vapautan sen ”mennään” -käskyllä, johon kulloinenkin ”tehtävä” siis päättyy. Yhdistin tämä nyt lähestyvään tuomariin; ”mennään” -käskyllä vapautin Pirkon seisomasta, annoin äkkiä palkan, pudotin hihnan kädestä, käännyin tuomariin päin, pudotin hartiat, lopetin pönötyksen ja yritin kaikin elein murtaa kaiken kaavamaisen käytöksen, johon Pirkko voisi yhdistää jännityksen. Ja TADAAA, JUMALAUTA, SE TEPSI!!! Pirkko pystyi keskittymään nyt lähestyvään ihmiseen ja kirmasikin oikopäätä tämän luokse tervehtimään. Ja sen jälkeenhän kaikki käsittely on ihan piis of kakku, kun Pirkko on saanut itse päättää.

Tätä kokeiltiin monta kertaa ja aina lopputulos oli samaa. JUHUUUUUU!

Eilisissä harjoituksissa vaihtelimme kurssilaisten kesken koiria, liikutimme ja käsittelimme ”tuomarimaisesti” toistemme koiria. Seitsemän eri ikäistä-, näköistä- ja kokoista ihmistä kävin Pirkon juttusilla, silitteli, katsoi hampaat jne., eikä merkkiäkään jännityksestä ollut ilmassa. Ainakaan sellaisesta jännityksestä, jota Pirkko ei itse olisi pystynyt hallitsemaan. Pirkko pyrki omasta halustaan ihmisten luokse ja käyttäytyi muutenkin täydellisen vapautuneesti.

Kuten alussa mainitsin, tänään tehokoulutusjakson päätteeksi oli meidän viimeinen koetinkivi, eli mätsäri, jonne oli kutsuttu täysin vieras henkilö ”tuomariksi”. Yksi rähähdys saatiin puristettua aikaseksi, mutta se taisi tulla taas enemmän Pirkon selkärangasta, kuin ihan oikeasta pasmojen sekoamisesta. -Ehdin siis ottaa Pirkon seisomaan, mutten kunnolla vapauttaa, ja näin käsittelytilanne tuli Pirkolle (taustan huomioiden) hieman yllättäen. Pirkko kuitenkin palautui heti ja otin vielä välittömästi tilanteen uusiksi juoksuttamalla kerran kehän ympäri, käskin seisomaan ja vapautin, ja sen jälkeen tuomarin käsittelyssä ei ollut mitään ongelmaa. Vielä mätsärin päätteeksi pyysin ”tuomarilta” pikaista käsittelyharjoitusta, ettei varmasti mitään ikävää jää Pirkon mutkikaisiin aivoihin muhimaan, ja jälleen onnistuimme kaikin puolin oivallisesti.

Eli edelleen olemme aika herkillä ottamaan isojakin harppauksia taaksepäin, mutta positiivista tällä hetkellä on se, että rähinä ei ole enää Pirkon kaavamaista käytöstä, vaan kaavamaista on positiivinen ja iloinen suhtautuminen vieraisiin ihmisiin. Siis nimenomaan tällaisessa erikoistilanteessa. En oikein vieläkään uskalla hehkuttaa ja tiedän, että samanlaisia harjoituksia on edelleen hyvä jatkaa, mutta siitäkin huolimatta voe elämä, tätä voittajafiilistä ja onnistumisentunteen paljoutta!!

Lähtökohtaisesti Pirkko oli nyt alun alkaenkin kurssilla keväiseen verrattuna paljon rennommalla asenteella, eli liekö nyt sitten huhtikuun treeneistä takaraivoon muhimaan jääneet hyvät kokemukset (kukaan ei pakottanut mihinkään), toinen juoksu, ikä jne. osaltaan helpottaneet tilannetta. Mutta jotain pikkukrediittejä haluaisin kuitenkin antaa myös itselleni siitä, että olen keksinyt ainakin osittain syyn ja seurauksen suhteen ja näin ollen pystynyt siihen myös vaikuttamaan. Voin kertoa, ettei minun aivot ja alitajunta ole prosessoineet tätä dilemmaa ihan vähää… :D

Yhtälailla kunnia onnistumisesta kuuluu myös kouluttajille, Seppälän koirakeskukselle ja KAO:n opiskelijoille, Sonjalle ja Sinikalle, jotka todella paneutuivat asiaan ja lähtivät pohtimaan ja ratkaisemaan ongelmaa yhdessä meidän kanssa. Koulutusjakso oli kerrassaan mahtava ja superilahduttavaa oli myös kanssakurssilaisten vilpittömät kehut ja tsemppaukset Pirkolle, kun ratkaisuun – ja Pirkon iholle – alettiin lopulta päästä.

Kiitos ja kumarrus! Kyll’on naama täynnä hampaita! :D

naurattaa ihan

2 vastausta artikkeliin “MAKIN’ PROGRESS VOL 2!

  1. Kiitos Jenni tämän case:n jakamisesta! Nuo koiran mokomat tahtoo olla lopulta niin nopeita oppimaan, että kun itse tajuaa että meillähän alkaa olla tässä ongelma, niin koira on jo oppinut sen liiankin hyvin.

    Että kun joku löytää sen kaupan, josta saa niitä toimivia kristallipalloja, niin jakakaahan linkkiä ;).

  2. Kiitos palautteesta!

    Asioiden naputteleminen ylös auttaa järjestelemään omia ajatuksia, ja tietysti on kiva, jos joku näitä juttuja joskus sattuu lukemaan ja löytää sieltä itselleen jotain käyttökelpoista. :)

    Äläpä mittään, ameriikkalaiset olivatten keksineet kauko-ohjattavan nakkikiponkin, niin eipä sinällään ihme, jos niiltä löytyisi vielä kristallipallokin. Jatkan googlettamista ja palaan asiaan heti, jos sellaiseen törmään! -Tottahan siitä täytyy taas testiraportti raapaista, niin kuin kaikista muistakin härrävärkeistä ja vipstaakeista, jotka pikaistuksissaan on tullut hankittua! :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: