Launataina kisattiin HiFin, eli omissa, kisoissa.
Pirkon eka rata kosahti taas hylyksi, mutta nyt oli meno makiaa! Nyt päästiin sille meidän omalle tasolle, ja se oli niin hienoa, että tuntui, että uusien liitopopojen kärjet eivät enää meinanneet maanpinnalle laskeutua. :D
Toisella radalla Piuku täräytti pois keinulta kesken kaiken ja minun kuviot sekosi tyystin. Loppurata menikin totaaliseksi säheltämiseksi, mutta iloa se ei himmentänyt millään. :) Pirkon kanssa täytyy muistaa ottaa keinu uudelleen käsittelyyn, koska se näkyy olevan edelleen kovasti epävarmuutta aiheuttava kapistus. Ja sitten tietysti kontakteja ja lähdössä pysymistä, niitä pikkuhiljaa. Tällä hetkellä oli tärkeintä, että onnistuttiin vauhdin ja kaiken muun puolesta. :)
Vanjan kanssa tavoitteena oli hyvä vire, hyvä fiilis ja hyvä vauhti ja siinä onnistuttiin. Ainakaan kisaradoilla Vanjan viimeaikojen vaisuudesta ei ollut merkkiäkään havaittavissa. A-radalla en edes viitsinyt korjata väärin suoritettua rengasta, vaan vedin vaan samalla vauhdilla maaliin. Mahtava miäs. <3
Ja sitten Kirppu. Kirppu pääsi taas kisaamaan, kun sattui olemaan kotikekkerit. Tavoitteena oli lystinpito ja Kirppuhan liekehti! :D Se oli jo radalle lähtiessä niin pörheänä, että näytti, ettei pysy nahoissaan. Meidän pappa. <3 Toiselta radalta itseasiassa nolla, ja yliaikaa 0.1 sekkaa; jos keppejä ei olisi tarvinnut hieroa niin tuhanne pitkään, niin sitähän oltais tultu ihan ”ajoissa” maaliin. On se epeli.
PETKUHUIPUTUS 