Viime syksynä asetin, siinä uuden verijälki-innostuksen aallonharjalla, meille Vanjan kanssa tavoitteen: kesällä 2014 MEJÄ-kokeeseen tutustumaan. Syksyn muutamat treenijäljet meni niin mukavasti, että intopiukassa odotimme kevättä, lumien sulamista ja uutta jäljestyskautta. Kevään / alkukesän 3 treenijälkeä eivät lupailleet oikein hyvää, ajatuskin kokeesta oli jäätävä, mutta ajattelin, etten anna koskaan itselleni moista tissiposkeutta anteeksi, jos en edes yritä.. Ihan oikeasti siis ilmoitin koirani Kainuun Noutajien järjestämään kokeeseen, ja satuimme vieläpä kokeeseen pääsemään.
Lauantai 12.7. – jäljentekopäivä – valkeni helteisenä. Kuhmon Jauhovaarassa napakka +26C ja metsässä paarmat villissään! :D
Sain pyynnöstä (pyynnön välitin noin 178 kertaa sähköpostitse, puhelimitse, suusanallisesti.. varmistaakseni, etten varrrrrrmasti joudu metsään yksin :D ) kokeneen parin jäljentekoon ja sainkin erinomaisen hyvät neuvot, vinkit, opastuksen ja perehdytyksen lähtien kompassin käytöstä jäljellä (jeps, ennakkoluulottomasti kokeeseen ilman kunnollisia kompassiskilssejä). Olin mukana verettämässä yhden VOI-jäljen, sekä suunnistin AVO-jäljen, jossa olin myös oppaana. AVO-jälki suunnistettiin ja avomerkattiin ensin, ja kun todettiin, että jälki on pätevä ja riittävän pitkä, veretettiin jälki ja käänneltiin samalla avomerkit piiloon. Kahdella kävelyllä jälki ja sen ’maastomuistimerkit’ jäivät kyllä hyvin mieleen ja tämä varmuus hitusen vähensi koepäivän opastusjänistelyä. :)
Sunnuntai 13.7. – koepäivä – ei aamun sääolosuhteiltaan eronnut juurikaan edellisestä. Hiki irtosi kyllä! Koepäivänä saatiin heti jännät pois, kun opastin päivän ekan ja ajoin Vanjan kanssa päivän tokan jäljen. Ei siis tarvinnut kihistellä päivää tien varressa jännäkakka lahkeessa odottelemassa omaa vuoroa.
Maasto oli jäänyt mukavasti mieleen kahden kävelykerran aikana. Toisen osuuden suon reuna meinasi vähän imeä opasta, siinä olisi saanut olla enemmän merkkejä, mutta no harm done ja opastus meni ihan moitteetta. Toisen makauksen jälkeen sain hetken etsiä ryteiköstä oikeaa linjaa ja tuomari sanoikin, että makauksen jälkeen voi huoleti laittaa esim yhden näkyvän krepin, jotta saa heti oikean suunnan. Ryteikössä käytettiinkin reippaasti avomerkkejä, ja siitä selvittiin hyvin loppuun.
Opastuksen jälkeen sain lennosta hakea Vanjan ja alkaa valmistautua omaan koesuoritukseen. Vanja oli taas heti valmis duuniin, eikä malttanut tehdä kunnolla tarpeitaan, kun näki, että NE valjaat ja liina kaivettiin esille. Lähtömakausta Vanja tutki tarkkaan ja lähti reippaasti ja määrätietoisesti viipottamaan eteenpäin. Pari kertaa annoin jälki -käskyn ja kehaisin ja sitten lähdettiinkiin taapertamaan aukkoa alas kohti kosteampaa varvikkoa. Olin ihan varma heti ensimmäisen 30 metrin matkalla, että lähdettiin jo harhaan, kun V nosti nokkansa ylös ja lähti kaarrattamaan oikealle (kuvittelin jotenkin mielessäni, että jälki lähtisi suoraan..). Odotin koko ajan, milloin kuuluu tuomarin kehoitus palauttaa koira jäljelle, mutta ei sitä kuulunut. Ja kun tajusin oppaankin kulkevan samassa matkassa, uskoin, että kyllä koira sittenkin tietää paremmin. Sen jälkeen luotin Vanjaan joka askeleella. :)
Ekan makauksen Vanja pysähtyi tutkimaan tarkkaan, jatko löytyi heti ja sitten painatettiinkin pitkää suoraa soisessa varvikossa. Välillä Vanja kadotti jäljen hetkellisesti, tai hairahtui tutkimaan hirvenjälkiä, mutta uutterasti etsi oikean jäljen ja ojapulahduksen ja vesihörpyn jälkeen palasi ajamaan oikeaa jälkeä. Toinen makaus tutkittiin samalla tavalla huolellisesti ja matka jatkui taas reippaasti eteenpäin. Viimeisellä osuudella tultiin ryteikköjen läpi, sekä risteilevän ojikon poikki ja siinä hypättiinkin Vanjan kanssa kilpaa ojahyppyä ristiin rastiin. Ryteikkö oli avomerkittyä ja näin toki, ettei olla enää jäljellä, mutta en voinut muuta kuin seurata koiraa, joka teki isoa ympyrää ja oikeasti töitä jäljen taas löytääkseen. Tuo syherrysepisodi tuntui kestävän tunnin, muttei se kuitenkaan tainnut olla paria minuuttia pidempi, koska tuomari ei joutunut puuttumaan peliin. :) Pari kertaa Vanja pysähtyi ja vilkaisi minua kuin apua pyytääkseen. En uskaltanut hievahtaakaan, etten vain anna mitään merkkejä – en oikeita, enkä vääriä. Tuomari opasti, että voin ”muistuttaa koiraa”. Ajattelin mielessäni, että ei siitä ole mitään apua, kun sillä on nyt toinen haju mielessä, mutta elähän mittään, sanoin napakasti ”Vanja, jälki.”, ja samantien Vanja palasi jäljelle ja jatkoi jäljestystä täysin oikein. Yhtäkkiä pamahdettiinkin aukon reunaan ja Vanja pysähtyi tutkimaan kaatoa (jota minä en edes hoksannut). Tuomarin luvalla kehuin koiran hyväksi, leikitin hieman sorkalla ja kun sorkka oli luovutettu oppaalle, ”takapalkaksi” nakkasin vielä pätkän kuivattua poron selkärankaa.
En yhtään osannut arvioida, miten pisteitä tuli tai lähti ko. suorituksesta, mutta olipa tulos mikä hyvänsä, olin itse todella tyytyväinen koiran työskentelyyn. Sain tasaisesti jarruttaa vauhtia ja Vanja teki koko ajan reippaasti ja uutterasti töitä. <3 Hieno ukko! Niin hieno!
Meidän koepäivä alkoi olla siis pulkassa jo reilusti ennen puoltapäivää. Vain opastamani jäljen purku, VaNdaalille tietty superpalkat ja sitten kämpälle odottelemaan A) ruokaa ja B) iltaa ja tulosten julkistamista. Kuten sanottu, meidän päivä oli jo siinä kohtaa voitettu päivä. Saatiin pahin pelko ja jännitys selätettyä, kaikki meni hyvin, ja saatiin taas ihan uutta intoa treenaamiseen! :)
*****
No, sitten ne tulokset. Tuloksia päästin julkistamaan noin kuuden aikaan illalla. Hienoja VOI-luokan ykköstuloksia siellä tulikin, pari uutta valiota, Kainuun Noutajien Mestari 2014 ja sitten meijjän VaNdaali.. Tuomari aloitti arvostelun sanoilla ”Tästä ei voi sanoa mitään muuta, kuin että..” -Niin, no mitämitä?! En yhtään osannut ajatella, mitä sieltä voisi tulla! ”..kuin, aivan erinomainen jäljestäjä!”. :) Ja erityiskehut Vanja sai makausten huolellisesta merkkaamisesta. Voi hitsi! Pisteitä tuli 49/50, avoimen luokan I-palkinto ja vieläpä uusi Riepun Viuhka -kiertopalkinto, joka tulee kiertämään nyt 11 vuotta ja sen saa heinäkuun kokeen paras avoimen luokan koira. Ja me Vanjan kanssa päästään tämän kiertopalkinnon kierros avaamaan!! :’) Siis me Vanjan kanssa!!
Minä menin niin hämilleni, etten osannut sanoa yhtään mitään ja huuli vain väpätti. Höh. Ja moisesta. Mutta silti.. Lauantaina jopa yritin pitää matalaa profiilia, ettei tarttis kenellekään välttämättä kertoa, minkä rotuisen koiran kanssa olen kokeeseen tulossa… :D Mutta on minulla sentään niin uskomattoman hieno WHIPPET-rotuinen koira, että ei sanat riitä! <3 <3 <3
PETKUHUIPUTUS 