Aina jotain.. Tällä kertaa huolen aiheena Dima, jolla on jotain keskivertoa pahempaa vikaa-vikaa todennäköisesti selässä.
Taaksepäin ajatellen jo syyskuun alussa välähdyksenä kävi mielessä, onkohan sillä kaikki ihan ok. Mutta lopulta mitään sellaista ei arjessa näkynyt, että siihen olisi osannut enemmälti kiinnittää huomiota. Dima oli hierottukin vasta elokuussa, eikä mitään ihmeempiä, normaalista poikkeavia jumituksia sieltä löytynyt.
Syyskuun aikana aloin yhä useammin kiinnittää huomiota koiran hieman omituiseen käyttäytymiseen: se ei millään halunnut istua, se mietti tarkkaan miten häntänsä asettelee istuessaan, se alkoi viettää paljon aikaa minun vieressä seisoskelemalla. Nimenomaan seisoskelemalla hieman vinossa. Mutta niin vähän vinossa, että mitäpä tuostakin osasi sanoa..laminaattilattialla vielä. Sitten kiinnitin huomiota vaeltamiseen, jota se ei ollut aiemmin harrastanut; eli ei siis osannut asettua paikoilleen, vaan vaelsi huoneesta toiseen sopivaa makuupaikkaa etsien, silloin aloin tarkkailla sitä enemmän. Välillä oli valitusta, jolle ei oikein hyvää syytä löytynyt, ei löytynyt sopivaa nukkuma-asentoa. Lenkillä ei mitään vikaa. Mennä viipotti täyttä rallia muiden mukana. Ei lenkin jälkeenkään mitään vikaa. Mutta portaiden nousemista alkoi miettiä tarkkaan. Pieniä asioita, joihin en todellakaan ole osannut kiinnittää niin paljoa huomiota, ennen kuin oiret voimistuivat ja koiran kokonaisvaltainen kierous hyppäsi silmille. Taaksepäin näitä oireita on helppo löytää, mutta ”tilan” edetessä pikkuhiljaa en ole oikeasti niitä ymmärtänyt tarkkailla.
Valittelu ja vaeltaminen olivat ne, joihin kiinnitin lopulta tosissaan huomiota. Kuten sanottu, Dima seisoi aina kierossa, oikea takajalka kevysesti rumgon alle vedettyna ja yhtäkkiä totesin, että reiden lihakset ovat todellakin kadonneet. Samoihin aikoihin meillä oli hieronta-aika varattuna ja halusin vielä hierojan käsittelevän Diman ennen lääkärikäyntiä. Hieronnassa kipu paikallistui vahvimmin polveen ja ensimmäinen epäilys olikin ristisiteissä. Sain lääkärille ajan parin päivän päähän. Polvi tutkittiin, nivelsiteet vaikuttivat olevan kunnossa, ja samalla kuvattiin Diman lonkat, selkä, sekä polvet. Ainoa ”virhe” luustokuvissa oli kipeän jalan sääriluun yläpäässä oleva pieni lovi, ja kuvat toimitettiin Ouluun ortopedille tutkittaviksi. Sääriluun kolo on kuulema jo luutumisvaiheessa tullut kauneusvirhe, eikä kuvissa muuten ollut yhtään mitään sanottavaa, tai mitään mikä voisi selittää oireita.
Olin toisaalta helpottunut, että polvi on kunnossa, mutta toisaalta hiton pahoillani siitä, että emme edelleenkään tiedä, missä vika on. Nyt toivon, että se olisi ollut ristiside ja se olisi varmaan jo operoitu ja koira paranemassa.
Vanjan ja Diman läpivalaisuja löytyy by the way Picasan albumista; Vanjan keuhkokuvia ilmarintakeissistä, Vanjan viralliset lonkka-, kyynär- ja selkäkuvat ja nyt Diman luustokuvat, joita ei lausuta, mutta, joista kyllä näkee maallikkokin, että kaikki ok.
Ortopedin lausunnon jälkeen alkoi tiukka parin päivän juupas-eipäs, koska Kajaanissa ei juuri enempää tutkimuksia voida tehdä. Minne seuraavaksi? Kuka osaa auttaa? Kun jonnekin on lähdettävä, niin minne sitten lähdetään? Olin yhteydessä useampaan eri ihmiseen ml. ja mietin pääni puhki. Loppujen lopuksi ajauduin varaamaan ajan Maaningan Paula Anttilalle / Maalaiseläinlääkäri, lähinnä kai siksi, että hän ehkä pystyisi antamaan akupunktiohoitoa ja siltä pohjalta EHKÄ arvailemaan JOTAIN.
Tänä aamuna ajelimme Diman kanssa sitten Maaningalle. Polvet toki tutkittiin uudelleen, mutta edelleenkään niistä ei mitään vikaa löytynyt. Liikkeitä katsottiin ulkona ja todettiin, että selkä on jäykkä kuin rautakanki. Akupunktioneuloja pisteltiin selän mahdolliselle kipualueelle ja todella vahva reaktio oli havaittavissa viimeisen rintanikaman, sekä parin ensimmäisen lannenikaman alueella. Alempana ja ylempänän rangassa ei mitään reaktiota. Tällä perusteella voisi siis ajatella ongelman paikantuvan tuolle 10-sentin alueelle.. jossain siellä vika lienee. Järkytyksekseni todettiin myös, että MOLEMPIEN takajalkojen asentotuntorefleksi on radikaalisti heikentynyt 10 päivän aikana, sillä aiemmassa lääkäritutkimuksessa tällaisista puutteista ei ollut tietoakaan, ei edes kipeässä jalassa. Nyt mietin, että jos alle kahdessa viikossa tila on heikentynty NOIN paljon, niin onko minulla kahden viikon päästä halvaantunut koira käsissä?
Sitäpä tässä ei uskalla jäädä odottamaan ja lääkärin suosituksesta saimme lähetteen Eläinsairaala Aistiin, jonne aika on varattu ensi viikon torstaiksi, jolloin paikalla on kaksi neurologia tarvittaessa tutkimassa koiraa ja antamassa lausuntoja. Tällä hetkellä en vielä tiedä, miten sinne matkustan, järjestyykö julkiset, vai vedänkö koko reissun, eli 1200 km samalle vuorokaudelle omalla autolla. No, entäs jos kotiintuomisina on todella huonoja uutisia, miten selviän paluumatkasta auton ratissa ihan yksin, kuolemaantuomittu etupenkillä?! No, entäs jos minulta kysytään toimenpiteistä, niin kuin leikkaus, mitä minä vastaan? Jos puhutaan pian 10-vuotiaasta koirasta ja kolmattatonnin leikkauksesta, niin mitä minä vastaan?
Dima on minun ensimmäinen ikioma koira. Ikioma whippet, jota niin kauan haaveilin ja odotin. Koira, joka on opettanut minulle melkein kaiken, jonka kanssa olen opetellut kaiken, josta ei koskaan ole ollut oikein mihinkään SUURIIN saavutuksiin, mutta joka on antanut niin paljon. Joka on opettanut niin paljon. Joka vaan edelleen touhuaa iloissaan lelujen kanssa ja heiluttaa häntää villisti iloissaan ja pitää minua maailman tärkeimpänä asiana. Miten minä pystyyn sitten tekemään oikein ja reilusti sitä kohtaan?
Ei pitäisi vielä maalailla piruja seinille, ei todellakaan. Tutkitaanhan ensin ja mietitään sitten.. Onhan mahdollista sekin, että tila saadaan vielä kondikseen ihan ilman leikkaustakin. Mutta pakko tässä on taas valmistella itseään pahimpaan. Tai ainakin siihen, että osaa sitten oikeassa paikassa tehdä oikeat päätökset. Tasan vuosi sitten mietin ihan samoja asioita, ja siitä pari viikkoa eteenpäin lähti Tolstoi tuuli turkissaan. Tällä hetkellä olo on aika hanurista.
PETKUHUIPUTUS 