Tällä viikolla ei olla ehditty naksuttelemaan kuin kerran, mutta edelleen kehitys näyttää ihan positiiviselta. Nyt se kauheasti tarjoaisi tuota laudalle nousua – tietty, kun se on opetettu kontaktiesteillä niin toimimaan – mutta kohtuudella alkaa sujumaan myös sivusta kiepaisu keinulle. Eikä näytä mitenkään erityisemmin edes jännittävän.
Jatkan pikkuhiljaa kasvattamalla laudan nokan etäisyyttä maasta. Ja omaa sijoittumista, että saisin koiran hyppäämään laudalle lähempänä akselia. Siis sitä laudan kohtaa, joka on ollut se ”triggeripiste”. Mietin vaan, pitäiskö sille laittaa kohta joku apujakkara, ettei tarttis pelkästään maasta ponnistaa keinun korkeimmalle kohdalle. Sellaisia toistoja ei kyllä ainakaan montaa kerrallaan viitsi tehdä.
Edelleen kuitenkin eniten mietityttää, että mitäs sitten, kun se hypähtää innolla keinulle ja kippaa lauda suht korkealtakin alas, miten sitten jatketaan seuraavaan vaiheeseen pilaamatta koko juttua? Pirkko kiipeää mieluusti laudalle, mutta kuten sanottu, pelko purskahtaa siinä maagisessa pisteessä, jossa lauta kippaa. Eli mietin vaan, kuinka syvällä se pelko jo on, ja miten pystyn riittävän pienillä askelilla kääntämään tilanteen hauskaksi. Ei tarvitse kuin yhden kerran kunnolla säikähtää ja otetaan reilusti takapakkia. Voisko se onnistua niin, että laitetaan keinu matalimpaan asentoon, ja kun Pirkon mielestä on ok hypätä laudalle esim. 5 cm aksen jälkeen ja kipata lauta, sitten akselin kohdalle ja kipata lauta, jatketaan vain pakittamista. Siis ei siten, että se joutuu edelleenkään kiipeämään laudan alusta loppuun, vaan, että se hyppää laudalle nyt esim. 5 cm ENNEN akselia ja kippaa laudan? Ja sitten jos/kun se on ok, hypätään vaikka 20 cm ennen akselia jne. niin kauan, että voi nousta koko laudan matkan?
Eikö kuulostakin pitkäveteiseltä projektilta? No, niin minustaki, mutta KUVITTELEN, että se jännitys on nyt niin paljon ytimissä, että kaava tarttis jotenkin saada murrettua. Siis jotenkin saada häivytettyä pois se ajatus, että keinulaudan tietyssä pisteessä tapahtuu erittäin epämiellyttäviä asioita. Kuten olen jo karvaasti oppinut, Pirkon kanssa mikään ei ole yksiselitteistä ja vaikka se aina rohkeuden rippeet ikävässä tilanteessa kaiveleekin jostain esille, ja näyttää ensinäkemältä siltä, että tilanne on ok, ei se kuitenkaan ole. Sille jää kohtuullisen helpolla kohtuullisen pitkäksi aikaa kohtuullisen vahvoja epäilyksiä ja ahdistuksia, jos se kokee tulleensa pakotetuksi hankalaan tilanteeseen. Ja minä en siis usko, että vaikka sen mielestä ois ihan ok hypätä puolesta välistä keinulle ja romauttaa lauta alas korkeuksista, että sille siltikään olisi heti ihan piis of kakku kulkea ENSIN laudan mitta ja SITTEN romauttaa lauta alas korkeuksista. Ei, ei, koska silloin joudutaan kulkemaan sen paskapisteen kautta ja paskapisteessä tapahtuu aina paskamaisia juttuja, Pirkko sen kokemuksesta tietää. :D Ja jos siihen paskapisteen ympärille vielä lisätään vieras paikka, vieras keinu ja kisajännitys, on tilanne Piudelle niin haastava, etten halua sitä sellaiseen pakottaa, vaikka tiedän, että kannustamalla sen saisinkin vedettyä keinun läpi. Mutta hei, kenen mielestä on hauskaa, jos koira pelkää radalla?! :/
Kröhöm. Koirakuiskaaja täällä taas suunnittelee, eli kohta kuiskailee keinukammon vielä vakavammaksi. No, mutta eipä ainakaan voi moittia, etteikö ois yritetty. Jatkamme videointia.
PETKUHUIPUTUS 