Eilen ryhmämatkailtiin kuusissanaisin ja kaheksissakoirin kevyt 22-tuntinen kisareissu Seinäjoelle. Kylläpä ei turhaan ole kehuttu Hurtta-Hallin pohjaa, aivan erinomaisen hyvä oli alusta, eikä yhtään lipsunut tassut.
No, kisat meni sitten, miten meni. Ekaa rataa (hyppäri) en saanut oikein mitenkään päin hanskaan ja siitä ei ole mitään kerrottavaa, paitsi, että yksi hyvin tehokas vastakäännös tuli tehtyä ja Vanjahan kääntyi. Kääntyi salamana ja tiukkaan, ja just ennen hyppyä, ei hypyn jälkeen. :D
Toisella radalla nolla kävi jo niinkin lähellä, että viittä vaille (puomin alastulo). Aikakin oli kaikesta hyörimisestä, pyörimisestä ja huonoista ohjauksista huolimatta ihan hyvä, pauttiarallaa 9 sekkaa alle IA:n.
Viimeisellä radalla Vanjan vauhti alkoi olla jo oikein mukavaa. Siinä olis kuulunut tulla heti keinulta nousukontaktivirhe. Aivan salettiin se ei hipaissutkaan kontaktipintaa. Minun moka, olin keinun edessä. Sitten onnistuneesta pujottelusta riemastuimme niin, että Vanja päätti ramauttaa ennennäkemättömän leiskausspektaakkelin A:n harjalta tonttiin. Huh-hei. Siinäpä mulla meni lopullisesti pasmat sekaisin ja rata kohellettiin loppuun ihan miten sattuu. Mutta pääasia, että oli hauskaa ja Vanja porhalsi onnellisena menemään. Tällä katastrofiradalla saatiin jopa yksi rima alas. Aika poikkeuksellisen legendaarista. Ho-hoe.
Eipä siis tartte palio hänkseleitä paukutella näiden suoritusten päälle. Taisi väsymys vähän painaa sekä kartturia, että pontsiponia, ja keskittyminen oli pikkusen sitä ja tätä, mutta mukavaahan meillä oli kyllä. :) Ja herramunjee 2/3 radoista kepit onnistui! -Siis jatkellaanpa reenejä ja palataan kisa-asioihin heti helmikuun alussa, joo!
PETKUHUIPUTUS 