Öö.. niinku olen joskus, toisinaan ja silloin tällöin huokaillut, että occationally en ymmärrä tuota meidän pientä, valkoista, vammaista koiraa pätkääkään, ollenkaan, enkä laisinkaan.. Niin, niin, en ymmärräkään.
Kesästä asti on pelätty keinua. Syksyn ajan sitä on vältelty. Marras – joulukuussa on aloitettu nollapisteestä ja viimeisin treeni jäi siihen, että tepsuteltiin keinutotuttelua kontaktipinnalla, korvat sivulla ja häntä alhaalla jännityksestä.
Joulu-pakkas-juoksutauon jälkeen päästiin tänään vihdoin Pirkon kanssa hallille, enkä ehtinyt kuin laskea keinun alas ja miettiä, millä pönkään laudan päät vähemmänliikkuvaksi, kun Piude alkoi tarjoilla keinua, niin kuin siinä ei koskaan mitään ongelmaa ois ollutkaan.
Videolla ei valitettavasti näy se iloinen ilme, mikä Pirkon naamalla loisti, kun se sanoi, että ”joo, tänä mä osaan, eikä jännitä yhtään”. Nostin keinun pykälän ylemmäs ja lopulta normikorkeuteen, ja edelleen sen teki keinua paremmin, kuin about vuoteen..?!?
Minenymmärrä.com
PETKUHUIPUTUS 