Eipäs ole aikoihin tullut päiviteltyä terveyskuulumisia, siis terveisiä, ei edes Diman tilannetta sitten marraskuisen Aistin reissun. Mitemmäänysillai?!
Eli 6.11. Diman kanssa tehtiin raskas ja kallis reissu takahikiälle ja syrjään, Vantaalle, eläinsairaala Aistiin. Kirppu pääsi (joutui?) perusteellisiin tutkimuksiin ja lopulta magneettikuvaus sen vahvisti, mikä selässä krenkkasi; välimuotoinen nikama L8, rappeutunut välilevy L7-8 ja selvä välilevytyrä L7-8, josta johtuen hermojuurikanavat ovat ahtautuneet ja tämä taas aiheuttaa kipua oikeaan takajalkaan. Leikkaushoito suositeltava ja toisi koiralle avun ja elinvuosia lisää. Niin. 10-vuotta täyttävä koira, iso leikkaus, hirveä rahasumma.. Juuei. Ja turha alkaa moralisoimaan, meikäläisittäin tämän ikäinen koira, vaikka maailman rakkain onkin, on toimensa täyttänyt ja hommansa hoitanut ja pelkästään oman huvin vuoksi ei kitkuteta lisävuosia isoilla operaatioilla, koska nehän ei nuorenna elukkaa päivääkään.. Ei, ei. Saappaat jalassa saa lähteä meidän toverit, mieluumin vähän liian aikaisin, kuin vähän liian myöhään.
Kirppu-mies ei toki tappotuomiota saanut, vaikka leikkauksesta kieltäydyttiinkin. Harmillisesti ei tuosta nikamasta ole kuvia näytettäväksi, saati virallisesti lausuttavaksi, mutta siinä magneettikuvassahan se epämuotoisuus, samoin kuin hermojuurien puristuminen ja välilevyrappeuma näkyi selvääkin selvemmin. Uskomattomalle tuntuu, miten se on taablannut 9,5 vuotta elämästään täysin oireettomana niinkin epämuodostuneella ristiselällä. Sen lisäksi, että nikamia on liikaa, on ristiluu täysin epämuodostunut ja lihaksetkin aivan erikokoiset. Näin se vaan on fysiikka kompensoinut puutteita, eikä koskaan, vaikka Dimaan on säännöllisen epäsäännöllisesti hierottu ja huollettu, ole löytynyt mitään viitteitä toispuoleisuudesta.
Lääkintäohjeeksi saatiin lepuutuksen lopettaminen välittömästi ja reippaasti vain liikkumaan. Magneettikuvauksen perusteella halvaantumisriskiä ei ole, eikä minun tarvitse pelätä, että Kirppu jää pupuajon jälkeen halvaantuneena metsään kitumaan. Kyllä se kotiin pääsee, mutta tulee olemaan saakelin kipeä. Äärirasitus, kovat spurtit, agility.. siinä välteltävien listaa, ja sen sijaan suositeltavia pitkät tasaiset lenkit ja selän ja takapään maltillinen aktivointi. Ja seis kaikki kipulääkekuurit. Kipulääkkeen voi antaa, jos siihen on tarve, mutta mitään kuureja ei ole tarvetta syöttää.
Alkuun mieltä veti matalaksi se, kun totesin, että jo kilsan kevyt kävely hihnassa, tasaisella alustalla, teki Diman tosi kipeäksi. [Dima kyllä ilmoittaa, kun selkä on kipeä.] Yhden metsälenkin jälkeen, kun viimeinen kilometri me Diman kanssa käveltiin, siis DIMA oli aivan loppu, kipeä ja KÄVELI, kotiin, ajattelin jo, että ei me tällaista aleta pelaamaan. Tämä ei ole koiran elämää enää..
Sitten kuulin useammasta suusta suosituksia Arnicasta ja kävinkin sitä luontaistuotekaupasta hakemassa. Uskomatonta, mutta joululomalla totesin, että Dima kestää aivan hyvin normaalit ulkoilut, useamman hihanlenkin päivässä, irtijuoksemista.. Ja mikä parasta, loman jälkeen, kun itse olin flunssapotilaana, enkä pystynyt mitään tekemään, Dima-itse !! kävi touhuamassa monta kertaa päivässä, että hän nyt haluaisi tehdä jotain, ja hän nyt haluaisi lenkille, ja hän nyt haluaisi aktivointia.. <3 Superia!
Toisinaan, kun rasitusta on ollut enemmän, Dee on ollut selvästi kipeä ja silloin se tulee jostain syystä ruokapöydänalusmatolle makaamaan. Ensiavusta käy RescueRemedy -suihkaus suuhun ja Vanjan ylikokoinen BoT-takki päälle. Tunnin – toista kun Dima lepäilee, kolotus on taas pois.
Arnican voima tuli konkreettisesti todettua nyt vastikään, kun Dima oli joitakin viikkoja sitä syömättä ja liikkuvuus heikentyi silmissä. Takapää kävi haparoivaksi ja kömpelöksi, ja taas ehti vilahtaa kilin ajatukset mielessä, alkaako jo olla se hetki, että Kirppu lähtee.. No, aloitin Arnican uudestaan ja muutamassa päivässä muutos oli aivan uskomaton! Haparoinnista ja kömpelyydestä ei ollut merkkiäkään, kun Kirppu ponkaisi jääpenkan yli aamupissalle.
Nyt kelien parantuessa ja lenkkimahdollisuuksien laajetessa on ollut merkillepantavaa, miten kovasti Kirppu on kuntoutunut. Se juoksee, leikkii, tutkii ja singahtelee ihan entiseen malliin ja mieli tuntuu vain piristyvän. 2,5 tunnin lenkki hankia pitkin ei tee mitään muuta kuin normaalia väsymystä ja seuraavana päivänä ukkeli tirskuttaa ihan ylivireänä. :D Ihan mahtavaa nähdä Kirppu noin iloisena, olletenkin kun muistaa, miten viime marraskuun alussa jo hiljaa mielessään jätti sille jäähyväisiä.. Pikku-Dee. <3
No, silmäkontrollissa käytiin Ahon Jarilla taas perinteisesti hiihtolomaviikolla ja sieltä ei niin hyviä uutisia, sillä kaihihan se on levinnyt. Molemmissa silmissä posterior polaarinen ja nyt parin vuoden sisällä tullut myös kortikaalista kaihia, joka sumentaa kauttaaltaan koko linssin. Niin, ja iiriskysta löytyi myös. Sen olen huomannut sopivassa valossa itsekin, mutta en ole tiennyt mitä se on. Se on vaaraton, haitaton ja niitä vain tasaisesti tulee kuulema vastaan. Oletettavasti tuo kortikaalinen kaihi aiheuttaa sen, minkä olen ollut talven aikana huomaavinani, että Kirppu on etenkin hämärässä käynyt hieman epävarmaksi. Se ei mielellään lähde otsalampun valokeilan ulottumattomiin juoksentelemaan ja mieluiten kävelee minun kantapäillä. Mutta valoisalla säällä spurttailee metsässä niin kuin ei mitään. Lääkäri epäili, että todennäköisesti kaihin vaikutus näkökykyyn on tällä hetkellä sellainen, kuin hänellä olisi p**kaiset silmälasit. Siis kauttaaltaan hieman samea. Muuten, kuin tuon hämäränäön heikkenemisen, en ole muutoksia Kirpun käyttäytymisessä ja menossa huomannut ja siksi en jaksa enää kaihiakaan surra. Onhan se harmi, sellaistakin failua jostain on tullut, mutta kun se nyt sillä on ja kun se sen kans pärjää, niin siinäpähän. Sydänkuuntelussa ei sivuääniä kuulunut edelleenkään.
Siis yhtä ja toista krenkkaa Kirppu-rukallekin on siunaantunut 10-vuotispäivään mennessä.. :/ Mutta eihän se itseasiassa ole yhtään rukka. Eikä parka. Se on iloinen, leikkisä ja täynnä elinvoimaa. :)
Vanjalta sen sijaan selkä on kuvattu jo tammikuussa 2013. Silloin ei kylläkään lausuttu kuin spondyloosi ja uusi ohje selkälausunnoista tuli voimaan kesäkuussa 2013. Diman tapauksen tiimoilta, ja lyhyellä aikavälillä useammalta whippetiltä löytyneiden välimuotoisten lanne-ristinikamien takia, halusin tsekkauttaa uusiksi myös Vanjan selkäkuvat. Kennelliitossa oli alunperin tehty päätös, ettei vanhoja kuvia oteta takautuvasti käsittelyyn, mutta tähän päätökseen nyt tehtiin muutos ja se on hyvä. Kyseessä on kuitenkin synnynnäinen ominaisuus, joka ei ikävuosien myötä muuksi muutu, ja tuntuisi täydeltä typeryydeltä rauhoittaa ja otta uusiksi kuvat koirasta, josta jo on Kennelliiton arkistossa 5-vuotiaana otetut selkäkuvat. Näin siis erillisestä pyynnöstä Vanjan kuvat otettiin uudelleen lausuttavaksi tuloksin VA0 (ei muutoksia), LTV1 – jakautunut ristiluun keskiharjanne, eli ei mitään merkitystä. Silmäkontrollissa Diman kanssa porukassa kävi Vanjakin ja 7,5-vuotiaana edelleen silmät ovat terveet. Hienoa, hienoa!
Tuo LTV-asia on pähkäilyttänyt kovasti, sillä nyt kun niitä on tutkittu, alkaa näyttää, että vähintään puolella TUTKITUISTA koirista löytyy jotain sanottavaa. Jos poimii KoiraNetistä random -rotuja ja käy läpi niiden LTV-tuloksia, ykköstä ja nollaa löytyy melkein yhtä paljon ja sitten marginaalinen osuus huonompia. Tutkailin näitä läpi taannoin aikani kuluksi (kylläkin sellaisia rotuja, joilta selkiä paljon tutkitaan, koska esim. whippetejä ei tutkita) ja näin se näytti, että nolla ja ykkönen pitää valtaa.
Kennelliiton tulkintaohjeessa sanotaa esim. että LTV1 – Jakautunut ristiluun keskiharjanne (S1−S2) tai muu lievästi normaalista poikkeava rakenne. ”Jakautunut ristiluun keskiharjanne on LTV:n lievin muoto, jossa nikaman keskiharjanteessa on painauma 1. ja 2. ristinikaman välissä. LTV1-lausunto annetaan myös, jos keskiharjanteen 1. osa on puutteellisesti kehittynyt. Ristiluun runko-osa on aina normaalisti luutunut.” Ja: ”Tämä muutos ei nykytietämyksen valossa aiheuta koiralle oireita. ” No, millaisia johtopäätöksiä tästä pitäisi sitten vetää? Jos jokin minimaaliseksi valuviaksi luokiteltava ei koskaan aiheuta koiralle mitään, niin onko se silloin edes vika? Eikö se ole ikäänkuin normaali? Miten asiaa pitäisi ajatella jalostuskäytön kannalta? Ohjeessa sanotaan, että ”LTV-muutosten yleisyydestä eri roduissa ei juurikaan ole vielä tietoa. Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta suosittelee jättämään LTV4-tuloksen saaneet koirat pois jalostuksesta. Myös oireilevat koirat on syytä jättää pois jalostuksesta. Tuloksen LTV1, LTV2 tai LTV3 saanut, oireeton koira suositellaan yhdistettävän vain normaalin (LTV0) koiran kanssa.”
No, entäs jos on oireeton LTV1 + LTV1, niin millä todennäköisyydellä sieltä alkaa tulla LTV-ykkösiä, ja haittaaxe, jos se ykkönen ei ikinä merkkaa mitään? Vai tuleeko heti (1+1 = :D) kakkosia? Tai alkaako siitä automaattisesti selät huononemaan sukupolvien vaihtuessa? Kuka osaa sanoa, mikä esim. whippetin selkien tilanne on ollut sieltä 1800-luvulta tähän päivään? Tiettävästi ne eivät ole liiemmin selkävaivoista kärsineet. Onko tähän asiaan syytä kiinnittää ylipäänsä mitään huomiota? Tai onko järkeä ylipäänsä alkaa järjestelmällisesti tutkimaan wipukoiden selkiä? Minua kiinnosti tämä tieto Vanjan kohdalla siksi, koska kuvat olivat olemaasa, Dimalta LTV4:ksi luokiteltava muutos löytyi. Samoin ”lähipiirin” whippeteiltä näitä on putkahdellut. Kaikki tietysti nyt vähälle aikaa, koska vasta niin vähän aikaa näitä on lausuttu. Pöh, miten hankala asia. Kukaan ei osaa sanoa oikein mitään ja miten osaa olla riittävän varovainen, muttei kuitenkaan hysteerinen? Tässäkin tapauksessa tieto on lisännyt tuskaa, vaikkei asiaa pitäisi tietenkään sillä tavalla ottaa.
Minä tietysti mietin tätä siltä kantilta, josko Vanjaa jalostukseen käytetään. Ja eihän siinä totta tosiaan ole mitään vikaa, miksi sitä ei voisi käyttää. Siltä on silmät tutkittu terveeksi kolmesti, polvet kahdesti (aikuisiällä), lonkat, kyynärät ja selkä on terveeksi lausuttu pl. tämä LTV1 -merkkinen valuvika. Sydäntä on kuunneltu & se on ultrattu 7-vuotiaana ja kerrottu sydämen olevan ultimaattisen hyvässä kunnossa. Se ehti saada yhden SERTin maastoista, nykysäännöillä niitä olisi nyt neljä, ja ollakseen näyttelylinjainen, se on kuitenkin harjoituksissa kipaissut radalla KV-aikaa (epävirallinen tietty). Näyttelyissäkin se on vähän yrittänyt pärjätä, se viimeinen serti vaan taitaa jäädä saamatta. Se on luonnetestattu kovaksi, järkeväksi ja toimintakykyiseksi, mutta ei koskaan ihmistä vastaan nousevaksi ja myös MH-luonnekuvattu hyväksytysti. Se on aksaillut nyt ihan jonkinlaisella tasolla, ei varsinaisesti menestynyt, mutta ehdottomasti osoittanut taitonsa, ja jäljestellytkin toistaiseksi ihan hyvin. Ja huolimatta siitä, että sen kans on rytistelty, reenattu ja rynkytetty 7,5 vuodessa aiiiiika paljon, se on aina ollut terve. Ei ole ontunut, eikä krenkannut, haavoja / muita tapaturmatärskyjä lukuunottamatta. Vaikeahan se on oman koiran suhteen olla objektiivinen, mutta minusta tuo noin niinku paperilla kuulostaa ihan hyvältä paketilta. Ainakin whippetiksi. Että kannattaako minun nyt kauheasti sitä LTV-ykköstä miettiä, vai voiko ajatella, että jos se olis toisessa vaakakupissa ja nuo loput ominaisuudet toisessa, niin se koko vaaka ois jo rymähtänyt kylelleen… :D
Miksi minä siis edes mietin koko asiaa? Koko ajan käytetään tutkimattomia, testaamattomia whippetejä jalostukseen. Nipin napin silmät tutkittu ja sydän kuunneltu, jos sitäkään. Näyttelykäyttötulokset on ainoat käyttötulokset. Ihan niin kuin olisivat terveempiä ne, joilla ole mitään. Meinaan mitään faktoja taulussa. Ja sitten ollaan keskustelupalstalla vauhkoamassa, miten se-ja-se-ja-se käyttää sitä koiraansa jalostukseen kun sillä on se-ja-se-ja-se ja kuulema lonkatkin vaan B. Mun koira on terve. Ei sitä tarvi kuvata, kun se kerta juoksee.
Terveyspäivityksistä tämä juttu lähti taas vähän laukkaan, mutta menköön nyt – giddy-up! Tästä olis luonteva jatkaa jauhamista muistakin jalostukseen ja terveyteen liittyvistä asioista, mutta säästetään toiseen kertaan.
Siinäpä oli terveysterveisiä ja sitten ne toiveet. No, se Vanjan poikahan se on se, mikä on toiveissa. :)
PETKUHUIPUTUS 