Mitä on jäljellä. Jäljellä.

Kesän ensimmäinen jälkikoe, ja meidän eka VOI-jälki, oli viikonloppuna Ristijärvellä. Vanjalle VOI2 yhdellä, harmittavalla, höpöhöpö-kuhan-tässä-haahuilen -hukalla, eikä ne pisteet nyt kovin rapsakat olleet – melkoista sykeröä Vanja kuljetteli meitä ja aika-ajoin vähän sen oloisena, että ois täällä muutakin kivamman hajuista. No, eipä siinä mittään, tyytyväinen olen silti, koska tavoitteena oli _tulos_ ja kyse ei ole siitä, etteikö VaNdaali osaisi tai haistaisi, kun se vaan malttaisi keskittyä. :) Reeniä lissää ja tapahtumarikkaita rykäisyjä, jotta verijälkeä saisi taas arvotettua korkeammalle muiden ihanien metsän tuoksujen seasta.
11117227_10203594971029526_375137220649024167_o
No, tänään me sitten rynnättiin metsään, jonne olin kyhännyt mielestäni _tapahtumarikkaan_ jäljen; 900 metrille lähtömakauksen ja kaadon lisäksi 7 makausta suorille ja yksi kulmaan, sekä katkokulma. Eli käytännössä makausta makauksen perään ja joka makauksella herkut odottamassa. Sain vielä taiteiltua loppujäljen aivan taivaiseen ryteikköön ja tiedänpähän ainakin minne EN enää mene jälkeä tekemään. Ja voi ristus, että ei nämä meidän reenijäljet mee koskaan kohtuuella.. Milloin siellä on hirvensuolia tai hirvi, viimeaikoina pääasiassa kaatosadetta, nyt kuivaa, lämmintä keliä, sääskiä edelleen suut ja silmät täyteen, mutta taas yhtä ja toista, joka ei kuulunut suunnitelmaan…

11703483_10203594972309558_4371965316154739811_o
Jaettu naudanmahatikku on kolminkertainen ilo!

Alku oli lupaava, kun otin VaNdaalin autosta liinan nokkaan ja se lähti kauhomaan tasavedolla kohti lähtömakausta intoa puhkuen. Harvemmin se niin votakalla on jäljelle vielä ollut lähdössä. Osoitettiin jälki ja sitä lähdettiin säntillisesti seuraamaan, PAITSI hetken aukolla vaikutti siltä, että tuuli toi kauempaa jäljeltä hajuja, vaikka viimeiselle osuudelle oli yli 200 metriä välimatkaa. Matka jatkui oikeaoppisesti ja ekalla makauksella todettiin, että joku metsän älypää oli vedellyt nakit makiampiin suihin. Vanja tutki makauksen tarkkaan, ja vaivihkaa nakkasin sille kuivattua kanaa taskusta makaukselle. Jäljestys jatkui ja vähän väliä koira yritti väännättää vasempaan. Joko tuuli vei hajua sivuun tai jokin eläin oli jälkeä sotkenut, siinä makkaroita makustellessaan. Toisella makauksella sama juttu, nakit oli tiessään ja nakkasin taas kanafilettä herkuksi. Ja Vanja, totta kai, sai jotenkin nerokkaasti vetästyä kanat väärään kurkkuun ja jouduimme ottamaan aikalisän. Ryittiin, yökittiin, tuhistiin, korahdeltiin, kakisteltiin, läpsin sitä selkään ja hieroin kaulaa ja lisäsin hyttysmyrkkyä itelle ja hänelle, ja sitten vähän yskittiin ja kakisteltiin ja sitä rataa. Van, elähän mittään, murut saatiin oikeaan rööriin, osoitettiin jälki uudelleen ja jatkettiin matkaa.

11222543_10203594973229581_2947588280974000475_o
”Itte tän kärsälläni haistelin palkinnoksi”

VaNdaali yritti koko ajan vetää hyvin vahvasti vasuriin ja mulla kävi hermoon. Tiedän, ei saisi käydä hermoon, kun toinen vaan tekee töitä, enkä paljastanut, että kävi hermoon. Kauniisti vain yritin ohjaamatta esittää, että jos tätä jälkeä kuitenkin eteenpäin. Päästiin ekan osuuden kolmannelle makaukselle, josta nakit oli syöty. Ullatus. Matka jatkui kohti *uuuuu* paljon peljättyä //katkokulmaa//, jossa veretyksen jatko oli tuulen päällä, joka teki sen, että koko katko oli ihan liian iisipiisi, koska tuuli toi jäljeltä hajun niin vahvasti, että Vanja lähti ilmavainulla hakemaan jatkoa jo hyvissä ajoin ennen varsinaista kulmaa ja veretyksen loppumista.Tyylipuhtaasti haahuiltiin jälkeä eteenpäin taas kohti seuraavaa makausta, joka vastatuulessa toki haisikin jo kaukaa ja vauhti olisi ilman jarruja ollut sen mukaista. Nakit oli tallella ja nakkasin vielä vähän kanaa sekaan, kun oli niin hyvä munkki käynyt kanapalojen kanssa jo hetkeä aiemmin…….

Kakkososuutta jatkettiin mukavan suoraviivaisesti tuulen alla, yhden isomman tarkistusympyrän Vanja teki ja sen annoin vaan mennä itekseen liina perässään. Joku juttu näissä kaarroksissa on, ja noissa isoissa ympyröissä, joita se jäljellä tekee. Tuomarit niistä ei tykkää, mutta jotain Vanja silloin tarkistelee. Koska se ihan 100% varmasti jatkaa jälkeä siitä aina oikein, olen antanut kierroksia jonkin verran tehdä ja tarkkaillut, mitä siinä tapahtuu. En tiä vielä.

Matka jatkui taas kohti seuraavaa makausta, mutta ei sinne meinattu päästä, kun koira väänsi oikealle, taas vähän tuulen mukaan ja lopulta syykin selvisi, miksi makaus ei niin vahvasti haissut. Tai kiinnostavasti. Kun haisi harakan jäänteet mättäällä. *roll eyes*

Harakka R.I.P. jäi leposijaansa ja me sitä vain jäljesteltiin. Makaus kulmassa helppo homma tietysti ja sitten sukellettiin tähän taivaiseen ryteikköön, jossa yritin vain selvitä koiran perässä. Ihan viimeinen pätkä ennen kaatoa kuljettiin korkeahkossa heinikossa, jossa taas yhtäkkiä koira poukasi jäljeltä ihan sivuun, myötätuuleen taas, ja taas meinasin ottaa hermoon. ”Hittoako se tuolla nyt pyörii, kun sorkka ois ihan nokan eessä”. Joo, tiedän, että ihan turha taas hermoilla, kun toinen vain tekee hommiaan, mutta enpähän uskonut, vaan arvelin sen vaan olevan taas jonkun fantsun elukan jäljillä ja unohtaneen koko verijäljen. No, sorkalle päästiin kuitenkin ja olihan siellä purkissa kissanruokaa ja evribadia ja loistava sankarikoira haavakon löysi ja niin edelleen. :D

Vanja kantoi sorkan autolle asti ja sitten oli Piuden vuoro päästä mukaan, kun lähdettiin purkamaan jälki. Piude, toinen meikäläisistä, puhtaasti ilmavainuisista oli heti innoissaan lähdössä purkulenkille, koska se jo kerran aiemmin oli mukana ja selvästi muisti, mitä tehdään. :) Ei toki kertaalleen sotkettuja jälkiä pidä ajaa, mutta Pirkon kans ei siinä riskeerata yhtikäs mitään. :D Piude lähti tuttuun tyyliin singahtelemaan liinan nokassa pitkin jälkeä reuhtovaan ja spurttailevaan tyyliinsä edeten muuten ihan ok, mutta kertauksen vuoksi aukolla sain todeta, että kyllä todellakin tuuli taitaa tuoda jäljeltä hajua välimatkasta huolimatta – ihan samaahan Vanjakin tismalleen samassa kohti nokka kohti taivasta nuuski. Jälki jatkui merkkejä keräten ja totta kai Pirkko kaikki makaukset löysi ja tarkkaan tutki ja nakkelin sillekin kanafilettä makauksille palkaksi. Toisen makauksen jälkeen alkoi vahva veto vasuriin. Bonvojaaaas, eikäku. Eli ihan oikeasti siellä haisi joku muu, tai tuuli vei veren hajua niin paljon sivuun, tai jokin eläin, se nakinsyöjä, oli meidän verijäljellä läntäröinyt. Nyt ei siis puhuta, että Pirkko olis seuraillut Vanjan ”sotkemia” jälkiä, vaan ihan samoissa paikoissa alkoi hyvin määrätietoisesti vetää linjaa pois veretykseltä. Kaksi ilmavainuista koiraa ei voi olla väärässä. Niin, ja sen katkokulmaa edeltävän makauksen jälkeen me sitten iloksemme löydettiin tuoreen hivakka aikuisen pyyn raato, joka oli niin uusi, ettei siinä ollut ötököitä, ei kunnon jälkiä, että sitä olisi ehditty syödä, ei hajuja.. eli ehkä me Vanjan kanssa oltiin keskeytetty jotain. Eli ehkä siellä ihan oikeasti oli kettu tai joku muu eläinystävämme hieman avustamassa jälkihommissa. :P

WP_20150616_003

Pyy R.I.P. jäi leposijaansa ja jatkoimme matkaa kohti katkokulmaa. Tismalleen Vanjan kopiona Pirkko veti hyvissä ajoin ennen kulmaa nokan ylös ja lähti kiskomaan kohti veretyksen jatkoa. Helppo nakki siis tuulen alla. Loppujälki taaperrettiin ihan ok, toki Pirkko on näistä kahdesta vielä vahvemmin ilmavainuinen ja välillä jouduin ohjailemaan koiraa sen verran, että sain merkit pois reitiltä. Mutta pääasiassa mentiin jälkeä pitkin ihan mukavasti. Ja sitten tultiin tähän kaatoa edeltävälle heinikko-osuudelle, jossa Pirkko lähti, aivan kuten Vanjakin, laajalla kaarella kaadosta poispäin. Päästin liinasta irti ja annoin sen tutkia rauhassa, jotta näen, mitä tapahtuu. Iso kaarros päätyi sorkalle, joten ei kai muuta selitystä taas ole, kuin tuuli. Ja Vanja taas armahdettiin, sillä kaksi ilmavainuista ei voi edelleenkään olla väärässä. :D

Kylläpä oli taas opettavainen reissu. Ja voivoi, miten kiva ois semmonen nokka turpeessa nuuskuttaja. Eihän semmonen voi erehtyä, ei millään. :D Eli Vanja jälleen jäljestäessään oli sikäli aivan oikeassa, että joko veren haju tai joki muu, hyvin vahva haju ajoi sen niin vahvasti sivuun jäljeltä. Onko se vain sitten ilmavainuisen tyyli ajaa jäljen sivussa? Vaikka nokka tavallaan on maassa, se ajautuu hirmu herkästi jäljen sivuun, reilustikin, mutta menee siellä aivan oikein jäljen suuntaan. Eli onko vain hyväksyttävä, että Vanjan (ja Pirkon) työskentelytyyli on tämä ja siitä ei kaikistellen oikein hyviä pisteitä kokeessa heru + lisäksi hukka sattuu helpommin, tai ainakin makauksia jää merkkaamatta, kun niistä painetaa sivusta ohi ja kohti etenevää jälkeä? Montaa koiraa en ole vielä jäljellä nähnyt, mutta kyllä maavainuisen työskentelyä on mukava seurata, koska se on niin tarkan ja vaivattoman näköistä. Toisin kuin sitten oma puupää, joka hönöttää sivussa, tekee isoa siksakkia, kiepasee jäljen päällä ison ympyrän tai jotain muuta epätehokkaan oloista. :D Ja ei, en todellakaan aio tehdä tästä minkään valtakunnan ongelmaa. Jos kokeessa ei natsaa, niin sitten ei – MEJÄ vain on muuten aivan älyttömän mielenkiintoista ja on niin tajuttoman mukavaa seurata, miten koirat tekevät sitä, mikä niille on itseasiassa luontaisinta.

Mutta olisi kyllä tosi kiva kuulla kokeneiden ihmisten näkemyksiä ja kokemuksia maa- ja ilmavainuisista, ja niiden työskentelytavoista. Tiedän, että hengessäni olen välillä pikkusen liian kriittinen omaa koiraani kohtaan (mutta en kerro sille :D). Ei se mikään huippu jäljestäjä ole, ei todellakaan, mutta se tekee hommaa vanjamaisen puolivakavissaan sillä omalla tyylillään. En osaa sitä oikein kunnolla vielä lukea – toki joka jälkikerran jälkeen paremmin – ja aina vaan mielenkiintoisemmaksi menee, mitä enemmän näkee. Niinnotta olispa kiva, jos vaikka joskus kokeeseen sattuisi paljon ilmavainustenkin kanssa pelannut tuomarihenkilö, jolta voisi saada vähän valotusta tuohon ilmavainuisen työskentelytapaan. :)

WP_20150616_030

Van olipa tosi hyvä opetus, kun otin taas Pirkon mukaan jäljen purkuun ja se tekikin ihan samat muuvsit ihan samoissa paikoissa, eli ei mennyt vain VaNdaalin hannestelun piikkiin kaikki. Tyhmä omistajakin älysi, että kannattas olla päätä aukomatta – kuka se täällä oikein haistaa, häh?! :D

Ja jos matalan kynnyksen harrastus / aktivointi kiinnostaa, niin jälkijuttuja suosittelen varauksetta joka jantterille! :)

One thought on “Mitä on jäljellä. Jäljellä.

  1. Hep, täällä kans yks ”nokka-ei-pysy-turpeessa” -jäljestäjä ilmoittautuu! Tuulella hankaloittaa hommaa hirveesti, jos haju on levinnyt kovin laajasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: