2022-1-23 Igor IN & Takaa

[TREENIPÄIVÄKIRJA-TB]

Tämä oli tosi kiva harjoitus!!
Tätä pitää jatkaa ajoittain, ja pikkuhiljaa muuttaa hypyn kulmaa.

  • Selkeästi tuo kauemman tynnyrin kierto ohjaajasta pois päin (”OUT”) oli vaikea, kun niin mielellään kiepsautti toista kautta
  • Olisi voinut vähän enemmän kuitenkin kiinnittää huomiota ohjaamiseen, mikä olis helpottanut tehtävää, mutta toisaalta tulipahan kuunteluharjoittelua, ja muistin palkkaillakin mielestäni ihan hyvissä pätkissä!
  • Mietin, tuleeko videolla ääni noin viiveellä, vai olenko tosiaan noin myöhässä?? – OLEN MYÖHÄSSÄ, ja tässäpä näkee hyvin, miten paljon aikaisemmin esim. eteen lähetys ois syytä tehdä, että rekulla on tieto ennen hypyn ponnistusta, minne hypyn jälkeen jatketaan.
  • Takaakierto oli helppo nakki. Kerran tuli ohi, kun hyppy oli kääntynyt pitkittäin, eikä ohjausapuja tullut 🙈, mutta seuraavalla pieni käden huiskaus riitti sen merkkaamaan
  • Hyvin hakeutui IN-puolelle kyllä
  • Ihan hirmu paljon on parantunut estefokus ja nyt ei tainnut siivekkeet rämähtää kertaakaan ⭐

Lopuksi Petjakin sai vuorollaan tehdä pienen pätkän samaa. Joku taukki vain unohti, että ei Petja osaa mitään ININ-vihjettä. Petja osaa tähän+hyppy – käskyn. :’D Mutta kyllä Petjakin osaa. Petjan keskittyminen, mielentila ja kuunteleminen on parantunut noin 150% tässä loukkaantumisten jälkeisenä aikana ja voi, kun olisin alunperinkin osannut edetä sen kanssa näin. Petjan tapauksesta olen ottanut niiiin paljon oppia ajatellen koiran mielentilaa ja virettä + treenaamista. Harmiperkele, että kantapään kautta aina pitää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: