2022-1-27 Igor: Juoksutarget osa II, loiva käännös

Juoksutarget osa kaks tai kolme
Loiva käännös ja lopuksi taas suoraan vähän vauhtia lisäten.

Mietin taas kovasti vihjeitä. Miksi mielikuvitus on niin onneton, että jos pitää keksiä tehtävälle nimi, niin piupalipaupalipom.

Mietin sitäkin, mitä vihjeitä voisin puomille ylipäänsä haluta. Sanotaan, että liian kans pärjää aina, mutta veikkaan, että liian kans menee Jäntti ihan saakelin sekaisin vain.

Joten tässä kohti päädyin siihen, että puomilla on vihje RANRAN, suoraan mennään ETEENETEEN, niin kuin muuallakin, ja sitten puomilla on ohjaajan puolelle, tiukasti tai loivasti, kääntävät vihjeet (ei suuntia). Tiukka käännös ois HÄR ja entäs se loiva? Olin lukinnut jo KÄÄ, mutta nyt huomaan, että ei ole minusta hyvä häär + kää, ja lisäksi minulla on ihan tuolla lenkillä ”maavihjeenä” KÄÄNTYY, joka meinaa uukkaria, eli 180°. Voiko loiva käännös olla sitten LOI? Hoopersissa mulla laaja kaarros on LAALAA. Mutta jos on suuntavihke OI(KEE), onko LOI liian lähellä?

Voisko sitten puomilla olla HÄR ja HOI? Ehkä ei, kun on tapana karjasta töllöntöiden keskeyttämiseksi napakka HHEI!!, ja silloin koirat kääntyy satamiljoonaa astetta minuun päin tuhannesosasekunnissa. Pahoin pelkään, että HHOI tekee saman. :D

Aijessus, miten huono oon tässä hommassa. Mulla jää jopa treenaamatta asioita, kun en keksi uusia vihjeitä kahden entisen lisäksi. :D

Mutta ehkä laalaan kylkeen sopisi LAAA-JA. Voisko se mennä näin:

RANRAN +
ETEENETEEN 0°
LAAAAJA <90°
HÄRHÄR ≥90°

Pannaanpa nuo nyt hetkeksi lukkoon ja yritetään niillä. Saattaa käydä niinkin, että tiukka-/laaja -erottelukin jää pois, ja tulee vain pelkää ohjaajan puolelle kääntävä vihje, ja tiukkuus sen mukaan, missä ohjaaja on mitäkin hästäämässä.

Mutta itse treeniin: hyvin oli ajatus matossa, välillä palauttelin vähän painoarvoa takajalkaosumalle, kun alkoi näyttää, että meinaa lähteä kettuloikkaosastolle. Ja heti parani, eli tuntuisi toimivan tämä, lisäksi palkkaketju pysyy tällä systeemillä melko katkeamattomana; ei ole tullut ollenkaan turhautumista ja siitä johuvaa virhettä! Jes!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: