2023 Huhtikuu – etävalkat ja muutkin

Huhtikuussa on treenailtu sekä itsenäisesti, että ohjatusti. Sutisen Laura kävi myös Vaara Areenalla valmentamassa ja se osuikin nyt naulan kantaan. Pyysin käytännön vinkkejä erityisesti virehaasteisiin ja taukomattokäytökseen, ja apua sain! Oli muutenkin aivan mahtavaa huomata, kun teemana oli S-linjaiset innit ja takaakierrot, miten valtavasti Igor on kehittynyt mm. in-hypyissä. Jos ne syksyllä, ennen taukoa jäivät melko keskeneräiseksi, nyt niitä pystyttiin jo sujuvasti 50 cm rimoilla radan osana suorittamaan, minun liikehäiriöstä huolimatta. Hurjan taitava pikkukoira! :) Lisään videon johonkin väliin, jos jaksan editoida.

Mutta treenit on nyt aloitettu taukomatolta ja lopetettu taukomatolle. Taukomatolle on myös palattu heti, jos se on näyttänyt olevan tarpeen. Ja tärkeintä siis, että minulla on selkeä protokolla, jota noudatan. Se tässä on vaikeinta ollut. Kun ei ole tiennyt oikein, mitä on tekemässä, heti helpottaa, kun saa ns. valmiin käyttäytymismallin :D ja voi lähteä sillä pelaamaan. Toistaiseksi on toiminut hyvin!

Laitoin talteen pienet pätkät myös puomin ja keppien tilanteesta. Niitä on erittäin harvoin ja vähillä toistomäärillä tehty, mutta ajatus on hyvällä mallilla!


Pitkästä aikaa myös hyppytekniikka on noussut mielen päälle. Yksi iso tekijä on se, että muuton ja kotikylän pienen treenitilan, ja sen joustavien käyttöaikojen myötä, on mahdollista käydä tekemässä pientä hyppyjumppaa, yksittäisiä esteitä jne. On myös erittäin matala kynnys lähteä tekemään kaksi toistoa keinulle tai yhdet hyvät kepit. Ja kuitenkin keskimäärin kerran viikossa päästään Kajaaniin huipulle Vaara Areenalle tekemään sitten isompia juttuja. :)

Hyppytekniikkaa palauteltiin mieleen perussarajalla ja tehtiin myös taipuminen setpointilla. Otin käyttöön oman jalka-mitan, jft, niinku Jenskanfeet. No, mun räpylä on paljon vähemmän, kuin se n. 30 cm oikea ft, joten siksi joudun hieman erottelemaan näitä feetejä ja feetejä. :D

5.5 ft perussarjalla vaikuttaisi edelleen olevan hyvä. Palkka viimeisellä rimalla, koska mopo ja mopon keulat… :)

Taipuminen setpointilla oli minun amatöörisilmään aivan hyvä. Takarima tosin ei käynyt yli 45 cm vielä, mutta palataan aiheeseen ja haastetaan pikkuhiljaa. Seuraava treeni olkoon perussarja ja normi-setpoint.

Huom! Muistiin se, että tämän treenin jälkeen koirat olivat selvästi väsyneitä. Katsotaanpa jatkossa, miltä alkaa vaikuttaa.


Ja tottahan me laitetaan tähän myös Petjan hyppikset. Tämän lähemmäs aksaa Petku ei enää aikoihin ole päässyt, mutta kyllähän se hyppistä diggaa!


VKO 14 jäi tekemättä aikatauluhaasteiden takia, mutta jatketaan
VKO 15: ERIKOISESTEET JA IRTOAMISTA

Hyvin meni.

– Tunnetila hyvä. Viretila hyvä (pikkusen meinasi välillä olla liiallista kiihtymystä, mutta pienellä rauhoittelulla hyvin helppasi).

– En nakellut juustoja – ns. pienemmät palkat annoin aina namipallon kautta. Siis toki paikalleen jäädessä annoin namin kädestä jne. mutta pyrin välttämään sitä, että esteillä nakkaan juuston, josta se voisi kenties kuvitella tehneensä virheen.

– En tehnyt mitään välitemppuja, vaan pyrin vain lennosta pyöräyttämään uuden toiston, josta sain heittää pallon

– Mielestäni onnistuin hyvin pätkimään ja välipalkkaamaan osia.

Olosuhteista:

(kirjoitan ylös, jotta voin verrata jos/kun tulee mielentilallisesti tosi vaikea treenikerta)

– Ei ollut hälinää, häiriötä, haukkua

– Minun keskittyminen ei herpaantunut, kun ei ollut häiriötä

– Oli paineeton ja kiireetön olo, kun ei seuraava ollut odottamassa vuoroa

hypyt 45, maksirengas, pituus oli vain kolme palikkaa, mutta oli suht pitkällä välillä, eikä se yks palikka Igorin tyyppiselle hyppääjälle oli minkäänlainen asia, se on, että ymmärtää, ettei niihin kosketa. Eli en viitsinyt pituutta säätää.

Rimat jätin tarkoituskella 45 cm:iin, koska on ollut paljon ulkoliikuntaa viime päivinä, vähän näyttävät aristelevan tassuja, ja muutenkin halusin nähdä, onko vaikutusta tekemiseen, jos välillä annetaankin olla 50 cm sijasta tuo 45. -Josko ne korkeammat rimat välillä myös aiheuttaa pinnistelyä.

Eka treeni meni aivan hyvin. En siitä keksinyt varmaan hirveästi mitään muuta kommentoitavaa.

Toisessa (siniset) olisi apupalkkaajasta ollut iloa, että olisi oikeasti voinut kolmoshypylle jumpata omaa irtoamista ja liikehäiriötä. Uskon, että olisi saanut persjätön juostua putken jälkeen, jos olisin ihan inan aiemmin saanut irrottua kolmoshypyn lähetyksestä.

Voisi myös harjoitella palkkaamaan tällaisissa tilanteissa niin, että saman tein, kun lähettää koiran sinne halutulle hypylle, sanoo eteen lentävän palkan vihjeen ja heittää palkan. Mutta teepä tämä taas samalla, kun keskityt pinkomaan ihan eri suuntaan ja keskityt, että lähtisi mahd. ajoissa liikkeelle, niin en tiiä irtoaako Jäntinjennistä tämmöstä performanssia. 😃

Yks erikoinen rengas-hyppy-rengas -kiemura tuli siitä, kun kuulin renkaan räpsähtävän ja koira meni jo hypylle –> primitiivireaktio oli vain pyöräyttää ympäri ja hypyttää rengas takaisin. En tiedä yhtään, miksi niin tein, mutta ehti varmaan käydä mielessä hajosiko renas – miten se siihen osui – osuiko pahasti – eihän jää pelkoa – jne. Joku sellainen ajatuksenjuoksu ehti lepattaa ohi. No, ei räpsähtänyt enää, ja sai palkankin siitä, eikä tullut mitään turhaumaa aiheuttavaa stoppia renkaan jälkeen, niin varmaan ihan hyvä näin.

Samoin, kun se kerran ennakoi kakkoshypyn jälkeen minun perään, pyöräytin vain uuden toiston, en ihan niin räväkästi lähtenyt karkuun, ja nakkasin pallon kolmoselle irtoamisesta. Namipallon käyttäminen on ollut nyt ihan toimiva. Igor ei lähde sen kans juoksemaan, saa tongittua namin, rauhoittaa vähän, eikä siihen palloon varmasti yhdisty mitään VIRRRHE-tunnetilaa.

Eka lyhyt juomatauko pidettiin, kun oli tehty 5-9.

Sitten tehtiin täysi pätkä 1-9 ja pidettiin taas tauko. Igor sai hörpätä vettä ja nuuskutteli vähän mattoakin siinä, kun istuskelin hetken kentän reunalla.

Siniset tehtiin kerralla.

Hyvä mieli. Mietin videoa editoidessa eilen, että kai se pitää olla kivaa, jos noin paljon yksin koiran kans treenatessa naurattaa.

VKO 16 – LEIJERÖINTIÄ JA TAKAAKIERTOON IRTOAMISTA

ATTENTION ATTENTION

Pistä äänet pienelle! Sisältää taas kamalaa kiekumista!

ATTENTION ATTENTION

Vaikeinta oli pituudelta kääntyminen. Hyvä treenin aihe. Siis ylipäänsä se että miten pituuseste suoritetaan (ei ole sevästikään tiedossa), ja siltä voi myös kääntyä, mutta edelleen se hypätään silloinkin kokonaisena läpi.

Heti kun on parilla kertaa käännytty, herkemmin tuli noita palikoiden yli juoksemisia jne. Täytyy vain vielä tässä vaiheessa muistaa että ei kestä liian napakasti vihjata kääntymistä, antaa mieluumin hypätä vähän pitkäksi. Pitää opetella pituutta ihan omana juttunaan, että kirkastuu se ajatus, että AINA hypätään yli, ei juosta läpi.

Eka otin varmuuden vuoksi etupalkan putken jälkeiselle hypylle, mutta turhaan. Igor irtosi hurjan hienosti, tehtävä oli näin helppo.

Samoin takaakiertoon irtoaminen onnistui 100%

Virheet korjasin taas pyöräyytämällä mahdollisuuksien mukaan samalla vauhdilla uuteen yritykseen ja sitten palkka. Ei tullut pahenpaa turhaumaa.

Lopussa oli jo selvästi väsynyt ja alkoi tulla ennakointeja minun perään – lukitukset ei pitäneet, mutta tämä ihan väsymyksen piikkiin. Tsemppasin loppuun vielä onnistumisen.

Tehtiin koko homma neljässä osassa. Eli pidettiin mikrotaukoa. Hörpättiin vettä. Välillä tasattiin lämpöä vähän pidempään ja nuuskuteltiin mattoakin samalla.

Vire pysyi hirmu hyvänä. Jossain kohti meinasi pieni rähinähaukkupurkaus tulla, mutta kun pysähdyttiin siinä hetkeksi vetämään henkeä, ei lähtenyt ollenkaan huonoon suuntaan menemään.

Faktat taas:

– aamutreeni, häiriötön halli, kiireetön olo ja mieli

– pystyin tauottamaan kuten halusin, pystyttiin käydä ”numeroa tekemättä” pienellä tauolla

—-> mietin, pystyisinkö silloinkin, kun hallissa on muita, järjestämään kentän puolelle pienen taukokornerin vesikuppeineen, jotta ei tarvisi mennä ihmisten ja koirien sekaan häiriöitymään. Ei ole Igorille ongelma, mutta kuplan pitäminen yllä olisi helpompaa. Itse en kaipaa juttelua ihmisten kans sillä hetkellä, koska keskittyminen ja tämä sökö pää… 😊

– tehtävät selkeitä, ei tarvetta valikoida, minkä esteen suorittaa

– lyhyet pätkät, aina vahviste napakasti sopivassa kohti

– ei isommin jauhamista: yritys – erehdys – lennosta korjaus – heti palkka

VKO 17 – OHJAUKSISTA LIIKKEELLELÄHTÖ

Keskiviikkona käytiin taas hummpailemassa. Väsynyt oli Igor. Tein ihan parin esteen pätkiä. Pidettiin monta pientä ja joku pidempikin tauko. Useasti piti käydä taukomatollakin, rimoja en nostanut yhtään ylemmäs – näki liikkumisesta, että jalka painaa.

Ekan pätkän irrotus hypylle tehtiin eka etupalkalla, sitten taisi tulla ohi ja sitten otin lentävällä lähdöllä, jotta ei hierota sitä lähtöä liikaa. Ns. normitilanteessa tämän olisi pitänyt olla Igorille suht selkeää, mutta näin heti siitä, että kun se on väsynyt, on ihan turha vaatia liikoja.

#5 hypyn jälkeen lähti ekalla yrityksellä vähän yllättävästi lepattamaan, en ollut ajatellutkaan, että se irtoaisi niin kauas nurkan hypylle. Palkkasin sitten kerran persjättöön kääntymisen ja se menikin lopuilla kerroilla hyvin. #6 in oli helppo, mutta sitten taas #7 takaakierto ei ollenkaan selkeä. Olisi pitänyt itsellä vain reippaammin liikkua jonnekin kohti 7hypyn ja puomin välistä kohtaa, mutta liekö omatkin kintut olleet vähän epäterässä, kun ei yhtään lähtenyt mitään niistä. En jotenkin edes tajunnut, että ei ne kyllä liiku silloin, kuin pitäisi. Korjasin sitten erikseen takaakiertoa ja sanoin vahingossa S-linjaisen vihjeen vissiin kahdesti – sentään tajusin sitten palkankin nakata S-linjalle, kun koira sinne ihan oikein hyppäsi. :)

Lopuksi otettiin vielä kokonaisena, lentävällä lähdöllä. Uskomatonta, että Igor ei hypännyt seiskaa suoraan, vaan kääntyi kysymään, että mikä olikaan suunta, ja sain kevyesti rynkyttämällä radan vielä menemään oikein. Tuli suorastaan vanhat hyvät ajat mieleen, kun Vanja-vainaan kanssa meidän parastabestiä oli nollan rynkyttäminen. Siihen me pystyttiin melkovarmasti; jos alkoi sakkaamaan, joku suunniteltu kiemura, aina kuitenkin saatiin kalasteltua ja pelasteltua virheetön suoritus. 😃

Jälkimmäinen harjoitus oli tässä kohti melko turha. Ajattelin silti, kun oltiin pidempi tauko pidetty, että käydään kuitenkin sitä alkua palkkailemassa parit toistot, koska nämä on niin erityisen haastavia minulle. En tiedä, mihin tuossa olisi pitänyt sijoittua ja mitä kaikkea koiran osata, että oltaisiin voitu tuosta selvitä. Eka palkkasin irtoamisen #1 hypylle, mutta enpä arvannut, että se menee kuitenkin niin pitkäksi, että kakkoselle pitää ihan vääntää. Olisi voinut kokeilla suuntavihjettä jo ykköselle. Ja sitten kun kakkonen piti jäädä ohjaamalla ohjaamaan, oli kolmosella myöhässä, eikä igor jostain syystä millään taipunut inniin siitä. Kakkoshypyn takaa katsottuna se kolmoshyppy oli kyllä aivan selkeä ja siinä olisi kyllä hyppy-vihje ollut oikeampi. Ja tosiaan kakkosen takaa katsottuna minun puoli oli auki koiralle. Mutta mietin sitten, että voiko olla ihan sekin, että tuossahan piti, tulipa sitten 1-2-3 kokonaisena tai kakkosen takaakierron kautta, kuten kokeilin, tehdä vielä laukan vaihto ja taipuminen toiselle puolen enne kolmosta, ja oliko vain kaikkinensa nyt liian raskas jaksaa pusertaa vaihtoa siihen, ja siksi juoksi mieluumin takaakiertoon, vaikka se ei visuaalisesti se ilmeisempi vaihtoehto ollutkaan. Tulipahan mieleen.

Mutta ei se mitään, tämä aivan hyvä näin, päivän kunto huomioon ottaen. Veikkaan ,että tuoreella fysiikalla ja virkeällä mielellä tämä olisi ollut paljon sujuvampi.

Voi olla, että viimeisten toistojen takaakierto johtui osin siitä, että olin siitä palkankin nakannut, mutta nyt oli lähinnä se turhaumanpurku ajatuksena. Kokeillaan tätäkin. Ja siis nimenomaan silloin, kun lähtee vire liikaa nousemaan. Osasin varautua jo ennen treeniä, että tänään voi olla tällainen hapokkaampi reissu, mutta hyvin me kuitenkin selvittiin ja mielestäni nyt muistin ottaa ihan hyvin huomioon koiran viretilan, rasitustilan jne. ja sen myötä palkat tuli ihan 1-2 esteeltä ja palkat tuli about kaikesta.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: