Matkasta ja määränpäästä

Just tänään Tiia Riikola / Avarian Sportdogs kirjoitteli instafeedissään (kurkkaa IG @tiia.riikola ) ajatuksia matkasta ja määränpäästä, tärkeysjärjestyksestä ja hetkessä elämisesta ja JUURI tätä olen pyöritellyt päässäni viime aikoina erityisen paljon. Iski kovasti. Iski niin kovasti nyt, että ei sopinut ees instan naurettavaan maksimimerkkilimittiin tämä pikkuajatus. :D Tätä samaa olen mussuttanut joka tuutista kyllästymiseen asti,

Agilitytauolta takaisin, leijaillen :)

Tasan kuukausi agilitytaukoa (pl. se yksi kotikisastartti) takana. SM-kisoihin asti jaksettiin puristella, vaikka kevyttä turnausväsymystä alkoi jo toukokuun lopussa olla ilmassa, ja SM:ien jälkeen sitten lösädettiin ja väsähdettiin täysin. Vanjastakin – ennen kaikkea vauhdeista – näki, että alkaa vähän puuduttaa koko kevättalven kova treeni- ja kisaralli. Hyvinhän se teki, mutta se paras veto oli pois.

Double-0-Piude

Hienosti meni tänään kotikisat. Koetoimitsemisen ohessa ehdin kisata Pirkon kanssa ja kakkosluokan debyytti meni aivan makiasti; agi-A 0/1.LUVA ja agi-B 0/2. Olen niin iloinen ja ylpeä pienestä, valkoisesta, vammaisesta koirastani, jolla oli tänään mieli korkealla ja ilo pinnassa. :)

Jeeveli, mikä Jeeveli!

Tänään tehtiin Pirkon kans aivan mielettömät reenit! En melekeistä pysty uskomaan, että ihan oikeasti on vielä mahis, että Piuden aksaliekki saadaan syttymään. Onneksi en vielä menettänyt toivoani. Ja onneksi otin konstit käyttöön, kun keinot loppui. Pikkusenhan se vielä meinaa käkkärikahvasta kiinni pitää, mutta onhan tämä aivan valtava harppaus siihen nähden, miten talvi ollaan taisteltu sen