Pirkko & keinu, osa 5. – Mitä hittoa?!

Öö.. niinku olen joskus, toisinaan ja silloin tällöin huokaillut, että occationally en ymmärrä tuota meidän pientä, valkoista, vammaista koiraa pätkääkään, ollenkaan, enkä laisinkaan.. Niin, niin, en ymmärräkään. Kesästä asti on pelätty keinua. Syksyn ajan sitä on vältelty. Marras – joulukuussa on aloitettu nollapisteestä ja viimeisin treeni jäi siihen, että tepsuteltiin keinutotuttelua kontaktipinnalla, korvat sivulla ja

Pirkko ja keinu osa 4.

Tällä viikolla ei olla ehditty naksuttelemaan kuin kerran, mutta edelleen kehitys näyttää ihan positiiviselta. Nyt se kauheasti tarjoaisi tuota laudalle nousua – tietty, kun se on opetettu kontaktiesteillä niin toimimaan – mutta kohtuudella alkaa sujumaan myös sivusta kiepaisu keinulle. Eikä näytä mitenkään erityisemmin edes jännittävän. Jatkan pikkuhiljaa kasvattamalla laudan nokan etäisyyttä maasta. Ja omaa sijoittumista,

PIRKKO & KEINU-HUI-KAUHISTUS!

Pirkon keinusotkus on aiheuttanut lisää pään raapimista etenkin parin viikon takaisten seuramestisten jälkeen, jolloin se teki tenän jopa omalla, tutulla keinulla. Nyt ei enää auta nakilla houkuttelu ja naksuttelu siitä, että kiipeää hitaasti ja vapisten akselin yli jännittämään lihakset piukkana, milloin lauta laskee. Jossain vaiheessa näytti jo paremmalta, kun pidin nuuskarasiassa heekkuja laudan päässä ja