Keinukevennyksen tarjoaa Pirkko

”Minä Pirkko. Äishkä on minulle tehny! Minun!”

Kyllä minä niin makiat naurut sain, kun illan kähmässä kannoin pajasta kartanolle meidän upouuden koti-keinun, jonka omin pikku kätösin Pirkolle rustasin, ja meinasin vielä ihan pienet koereenit tehdä…

Vuorossa meillä on kikka Nro. ÖÖ, jossa koetetaan poistaa keinujännitystä tekemällä suorituksesta ihan erilainen tehtävä. Läpsytehtävä. Keinulaudalla on targetti, jota Pirkko käy tassuilla koskettamassa, tavoitteena saada sillä vietyä huomio pois keinun maagisesta akselipisteestä ja hyvässä lykyssä päästä jo niin kovin tiukkaan pinttyneestä ropleemista ohi. Yrittäminen ei maksa enää mitään.

No juu, tätä ei ole ehditty harjoitella, kuin kerran hallilla, joten lähtökuopissa ollaan. Mutta ei toki targetien koskettaminen tassuilla ole Pirkolle outoa, sitä se osaa ensimmäisenä asiana tarjota, kun naksu otetaan esille.

Aloitin harjoituksen siis läpsyttelemällä post-it -lappua nurmikolla (tai meidän työmaatapauksessa apilaa kasvavalla täytemaatunkiopihakentällä). Pirkko yritti koko ajan keinulle, kävi läpsimässä lautaa ja raapimassa sitä ja välillä koulutti minua haukkumalla ja vähän päästä taas muisti, että ai niin, lappua piti läpsäistä. Keinun tarjoaminen on vaan niin tiukassa, mutta vahvistelin vahvistelemasta päästyäni lappua. Seuraavaksi siirsin lapun lähemmäs keinua, keinulaudan sivulle maahan, tai ihan laudan eteen ja testasin, osaako Pirkko oikeasti tehtävän. Kyllä osaa aina hetken mietittyään, mutta edelleen lauta vetää niin kovasti puoleensa, että meinaa laput unohtua. Välillä kokeilin lappua laudan päälle, mutta se oli vielä liian vaikeaa. Siis läpsiminen kohdistui – ja kaikki keskittyminen ja yritys – lautaan. Kunnes taas siirsin lapun nurmelle. Muutamia toistoja sain jo onnistumaan niin, että lappu oli laudalla ja Pirkko kykeni läpsäisemään lappua, joten kovasti vain vahvistetaan uutta tehtävää, niin saadaan se kyllä sujumaan.

Mutta sitten taas yhdellä toistolla Pirkko ei meinannut millään keksiä, mitä olen vailla. Kun ei laudan läpsiminen kelpaa ja lappu on laudalla ja hauhau, mitänäootvailla, läps lautaa, hauhauhau, yritän tätä ja yritän tuota ja ja ja.. ja lopulta, kun se ei enää keksinyt mitään muuta ratkaisuyritystä dilemmaan, se kävi nappaamassa lapun huulien väliin, kantoi sen ruohotuppaan päälle ja oikein antaumuksella hyppäsi etujalat lapulle! :D

Ja minä en voinut kuin nauraa hohottaa kippurassa ja vedet silmissä ja kaveri heilutteli vuoroin iloisena ja vuoroin hämillään häntäänsä, jotta oliko tämä nyt hyvin tehty vai mikäsenyt oli. :’D

Kyllä minä ymmärrän, että koira (joka ei kuitenkaan enemmissä määrin ole opetellut tarjoamaan toimintaa) tarjoaa yksittäisiä asioita. Esim. Vanja ois tarjonnut tuossa tilanteessa kosketusta, sivulle tuloa, maahanmenoa jne. mutta että se tekee ketjun asioita ratkaistakseen omasta mielestään maailman kinkkisimmän tilanteen. Kun keinu on keinu ja lappu on lappu ja akka ois varppina vailla, että lappua kosketaan, mutta kun keinu on keinu ja lappu on eri, niin mutta että otetaanpa lappu pois keinulta ja pistetään se maahan ja sitten läpsäistään, niin EI VOI MENNÄ VIKAAN!

Voi hitto, että kaikessa ärsyttävyydessään minä niin rakastan tuota pientä, valkoista, vammaista ötökkää! :’) <3

3 vastausta artikkeliin “Keinukevennyksen tarjoaa Pirkko

  1. Vau sinulla on hieno blogi! Onko wordpresissä helppo ylläpitää blogia? Miten esimerkiksi koodaat jne. Itse olen kyllä miettimässä, että vaihtaisin bloggerisra wordperssiin, mutta sitten mietityttää, että mitän sinne voi koodata.

    1. Hei,
      ja öh, kiitos..? Tämä on ihan valmis WordPress -pohja. Enemmän kustomointia saisi, kun maksaisi vähän, mutta on ollut vielä sen verran laiskaa bloginpitoa, että en ole jaksanut asiaan paneutua.

      Itseasiassa en ole juuri mitään ”omiani” koodaillutkaan. Jotain värejä muutellut koodiin, kun ei valmiita säätönappuloita ole ollut saatavilla. En ole bloggerissa koskaan blogia pitänyt, joten en pysty vertaamaan, mutta periaatteessa pitäisi tässä ilmaisessakin pohjassa peruskoodaus toimia.. Olipa hyvä kun tulit kysyneeksi.. pitääpä sopivalla ajalla tehdäkin joku oma testisivu ja kokeilla muokattavuutta. :)

      Muuten olen kyllä WP:stä pitänyt. Varmasti toimii AINA ja on selkeä ja mukava käyttää.

Jätä kommentti