Hei, me ollaan kolmosluokkalaisia! *VITEOPLÄJÄYS*

..mitä en olis edes oikeasti uskonut koskaan tapahtuvan. Mutta me ollaan nyt! Me ollaan tehty Vanjan kans ihan hirveä määrä duuniloista. Ja vähän olen itkeskellytkin ja pähkäillyt ja ollut epätoivoinen ja aikonut 130690213888647710lopettaa ja sitten muuttanut niitä tavoitteita ja mitä kaikkea. Murehtinut sitäkin, että Vanjallakin alkaa harrastusvuodet olla ehtoopuolella. Ja nyt Vanxi sitten yhtäkkiä kulkee, kuin unelma. Siis myös ne KEPIT se kulkee alusta loppuun, jeeeeee!!!!

Viime lauantaina se kulki Kuopiossa triplanollan verran. Viimeisellä radalla jäi tulos kyllä hilkulle, mutta mitä väliä, kun se on ihanneajan alle kuitenkin. :) Hyvinhän se kulki (minun munailuista huolimatta) jo edellisissä kisoissa, 8.2. Oulussa, josta saatiin rämpyteltyä läpi kolmella radalla pujottelu (se oli sen reissun parasta antia) ja siinä ohessa viittävaille-nolla ja sitten ihan OIKEA nolla. :)

Vanja teki elämän jännittäväksi varastamalla kisoja edeltävänä päivänä kokonaisen ruislimpun ja vetelemällä sen naamariin. Niin, voi sitä pierun määrää, josta kanssamatkustajat pääsivät autossa nauttimaan.. Ja aika tiuhaan sain ensalakuun kisapaikalla laukkuuttaa sitä ulkona vääntelemässä Ämmän Leipää kartanolle. Päivä oli muutenkin pitkä, sillä paikalla oltiin jo ykkösluokkia kisaamassa, joten en yhtään moiti Vanjaa siitä, että viimeisellä radalla ei terävintä iskua enää ollutkaan. Agiradat ei muutenkaan olleet meille mitkään parhaat mahdolliset; en saanut sitä oikein hanskaan ja se pääsi lasauttelemaan hehtaariloikkia ja aikaa tärväytyi kaartelemiseen. Mutta nipin napin se riitti kuitenkin. Viimeisen radan jälkeen, jonka tiesin olleen ratavirheetön, mutten tiennyt riittikö aika, kun lähdin koiraa jäähyttelemään, mietin, että mikä ihme se niin kurkkua puristaa..? No, itkuhan se oli. Ja kylläpä helepotti, kun Vanja-kaveria siellä koirankakkojen keskellä halasin ja reippaasti itkeä porruutin menemään. Siinä kyllä purkautui kaikki se tuska ja ahdistus, jota oli jossain vaihessa elettynä.

Enpä pysty sanoiksi sitä pukemaan, miltä nyt tuntuu. Minulle tämä merkkaa samaa, kuin valioituminen, sillä agilitytavoitteet – siis kisatoiminnan saralla – on nyt saavutettu. Totta kai käydään kolmosten ratoihinkin tutustumassa, mutta ihan parhautta on se, että niitä saadaan rallatella sydämen kyllyydestä ilman mitään paineita. Mahtavaa!

Kyllä kovan työn on tehnyt myös RumaRakki, että on saanut meistä ihan agilitykelpoisen koirakon rakennettua. :) Kiitos!

Tässäpä lauantain ratapätkät:

ja tässä Oulun hirwittävät radat kera koottujen selitysten. Näitä en aikonut julkaista, mutta laitetaanhan ihan vaikka opetusmielessä: ”Näin älä tee, mutta jos teet, niin hästää yhtä paljon ja voit saada pelastettua radan” :’D Jos tähän sais punasteluhymiön, niin laittasin niitä monta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: